Nokkos-Smoothie

Luontomme tarjoaa meille lukemattoman määrän ilmaista villiruokaa. Yksi helpoiten tunnistettavista ja sisällöltään superfoodiksi luokiteltava villiyrtti on nokkonen. Ja mikä parasta, tämän pelkoakin herättävän kasvin hyödyntäminen on helpompaa, kuin voisi kuvitella.

Nokkosen poltinkarvojen pistävyyden poistaminen onnistuu kiehauttamalla ja kuivattamalla, mutta vieläkin helpommalla pääsee, kun huuhtelee ne ja pyöräyttää blenderissä – that’s it 🙂

Sen sijaan, että vetelisi vain blendattuja nokkosia, niin suosittelen tekemään oman maun mukaisen smoothien. Koska nokkonen itsessäänkin on yllättävän maistuva, niin pidän omani melko simppelinä.

Tässä koko ohje aineksineen:

1.) Erottele täysikasvuisesta nokkosesta lehdet ja huuhtele ne mahdollisesta liasta ym.
2.) Heitä huuhdellut nokkosen lehdet blenderiin ja laita sekaan lisäksi
– 1/2 sitruunan mehu
– 1-2 dl kookoskermaa
– 2-3cm inkivääriä (tai oman maun mukaan)
– ripaus suolaa
– jäitä tai kylmää vettä (tällä saa rakenteen säädeltyä mieleisekseen)

Ja sitten vain pyörimään. Itse annoin pyöriä ihan huolella(noin 2 min), että poltinkarvat varmasti menettävät tehonsa 😀

Kun olet mielestäsi tarpeeksi antanut koneen pyöriä, niin kaada sopivaan mukiin, lasiin tai muuhun mieleiseesi astiaan. Voithan halutessasi tehdä tästä lusikoitavankin.

ENJOY!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *