Avainsana: ajatusten voima

Mielen merkitys hyvinvointiin

Mielen merkitys hyvinvointiin

Itselläni on ollut vuosikausia, oikeastaan lähes pari vuosikymmentä, enemmän tai vähemmän haasteita suolistoni kanssa.

Vuosien mittaan parempia jaksoja on ollut enemmän, mutta pahimmissa tapauksissa tilanne on ollut todella huono. Näitä pahoja jaksoja on mahtunut vuoteen parhaimmillaankin vähintään yksi.

Parin viimeisen vuoden aikana olen vuosien opiskelun, testailun ja ulkopuolisen avun jälkeen onnistunut löytämään itselleni sellaiset elämäntavat ja etenkin ruokavalion, sekä tukihoidon, millä olen pysynyt nyt noin kaksi vuotta todella hyvässä tilanteessa.

Syksyllä 2020 elämässäni oli haastava tilanne. Olin tilanteessa, missä samaan aikaan oli liian monta projektia päällekkäin ja muutoin positiivisen, sekä elämänhaluisen mieleni täytti ikävät asiat. Nämä seikat vaikuttivat yöuniini ja lisäsivät huonolaatuista stressiä. Mitään muuta muutosta ei tilanteessani ollut, eli ruokavalio ja elintavat olivat ennallaan.

Jo parin viikon jälkeen huomasin, että suolistoni ei voinut enää hyvin. Sen enempää menemättä yksityiskohtiin 😉 …olin selvästi menossa kohti sellaista tilaa/kuntoa, millaista en pariin vuoteen ollut joutunut kokemaan.

Ruokavaliossani on tietyt rajoitteet, joista pystyn normaalitilanteessa satunnaisesti laistamaan ilman sen isompia vaikutuksia.

Nyt oli kuitenkin syytä ottaa hetki tarkemmin, mikä käytännössä tarkoittaa pelkästään puhtaan, mieluiten luomuraaka-aineista itse valmistettua ruokaa. Tällä tavoin pystyn varmistamaan, etten saa mitään itselleni haitallisia lisäaineita (esim. karrageeni) tai muita sopimattomia ainesosia (mm. gluteeni ja maapähkinät).

Olen siis normaalistikin gluteeniton ja siitä asiasta en voi lipsua. Ruokavalioni on myös vähähiilihydraattinen, mikä niinikään on oleellinen osa ruokavaliotani ja auttaa minua pysymään kunnossa.

Mutta skarppaus ruokavaliossa ei enää tässä kohtaa auttanut, vaan oli keskityttävä myös toiseen tärkeään kokonaisuuteen, eli henkiseen hyvinvointiin ja tässä kohtaa avainasemassa on uni. Kyllä vain, itsestäänselvyys, mutta niin helpolla laiminlyöty asia.

Liian vähäinen uni voi johtua siitä, että ei yksinkertaisesti anna itselleen tarpeeksi lepoaikaa, mutta voi olla kiinni myös siitä, ettei saa nukutuksi stressistä tai monesta muusta tekijästä johtuen.

Itselläni oli kyse osittain molemmista. Ajan varaaminen on helpommin tehty ja kiireisessäkin elämäntilanteesa se kannattaa, sillä virkeänä olet tehokkaampi. Eli saat pienemmässä ajassa saman tai jopa enemmän aikaiseksi.

Toinen puoli vaatiikin enemmän huomiota, mutta mistään ”rakettitieteestä” ei ole kuitenkaan kyse, kuten seuraavista kappaleissa voi todeta.

Ensinnäkin päivällä, hyvissä ajoin ennen unta, kannattaa harrastaa jotain liikuntaa ja keskittää ajatuksensa positiivisiin asioihin. Rasitus itsessään on hyväksi unta silmällä pitäen, mutta helpottaa myös mielen hyvinvointia ja auttaa kääntämään ajatukset positiivisemmiksi. Lähde siis reippaalle kävelylle luontoon ja loppu hoituu itsellään.

Myöhemmin illalla, lähellä nukkumaanmenoa, ei kannata enää syödä tai liikkua raskaasti. Vaikka muutoin syön vähähiilihydraattisesti, niin illalla oma makrojakaumani on enmmän hiilaripainotteinen, mikä tarkoittaa esimerkiksi marjoja.

Viimeiseen tuntiin ei kannata katsoa sinistä valoa (puhelin, tv, läppäri), vaan valita mieluummin kirja. Lukeminen itsessäänkin on hyvin mieltä rauhoittavaa tekemistä, joten sitäkin kautta tukee hyvää unta.

Kirjaa lukiessa voi nautiskella yrttiteetä, missä on rauhoittavia ja siten hyvää unta lisääviä ainesosia (kamomilla, laventeli, valeriaana…).

Tärkein osuus tapahtuu kuitenkin sängyssä. Kun menet makuulle, suljet silmäsi ja odotat pääseväsi uneen, niin mitä silloin tapahtuu? Edellä mainitut keinot ovat valmistaneet kehoasi ja mieltäsi siihen, että pääset uneen ja sen laatu olisi hyvä, mutta ne eivät vielä takaa sitä.

Nyt sinulla on kaikki edellytykset olemassa, mutta oleellisin asia tapahtuu pääsi sisällä. Mitä siellä tapahtuu? Valtaako ikävät asiat mielesi vai onko se tyyni ja rauhallinen? Oikeaan ”moodiin” päästäksesi sinun on itse opeteltava oma keinosi, mutta kerron, mitkä itselläni auttavat.

Ensimmäinen, ja yksinkertaisempi tapa, on pään tyynyyn painettuani keskittyä siihen, miten hyvä tässä on olla. Takana on kohtuullisesti kehoa rasittanut päivä, joten on mahtavaa päästää lepäämään. Mieleni on rauhallinen, joten vihdoinkin lepäämään pääseminen tuntuu mahtavalta.

Ellei mieli ole rauhallinen, niin se pitää rauhoittaa ja poistaa siellä vilisevät ajatukset. Tällöin meditointi auttaa ja lyhyt kaava siihen on selällä, mukavassa asennossa maatessa:
– hengitä keuhkot täyteen ilmaan 3-4 sekuntissa ja keskity, kuinka ilma virtaa läpi kehon aina varpaisiin asti
– pidätä hengitystä muutama sekunti
– puhalla ilma ulos hitaasti 8-10 sekuntin aikana ja keskity nyt siihen, kuinka se virtaa kehostasi ulos
– ei siis muita ajatuksia, keskity vain omaan hengitykseesi; jos ajatus harhailee, se on ihan ok, palauta se hengitykseen, kun huomaat harhailun
Helppoa, eikö? 🙂

Hyvän unen vaikutukset ovat jo itsessään äärimmäisen merkittävät, mutta keinot sen saavuttamisessa ovat itse asiassa ne suolistonkin kuntoon vaikuttavat muut asiat: liikunta ja positiivinen mieli.

Liikunta on näistä helppo, mieli tilanteesta riippuen hieman tai paljon haastavampi. Hyvä ravinto ja liikunta auttavat aivoja(suolistoa)* voimaan hyvin, mutta sinun on itse ajateltava itsesi onnelliseksi. Keskity siis voimaannuttaviin ja positiivisiin ajatuksiin, vaikka pala kerrallaan. Huomaat, että hiljalleen tietoinen mielesi alkaa vaikuttamaan myös sinne toiselle puolen 🙂

Oma tarinani syksyllä päättyi niin, että sain rauhoitettua tilanteeni em. keinoin. Minulla oli sopivasti laboratoriokokeet vuoden lopussa ja niissä selvästi näkyi, että terveyteni oli kärsinyt suoliston huonosta tilasta. Reilu kuukausi myöhemmin kävin uudelleen labroissa ja tilanne oli korjaantunut yhtä nopeasti, kuin oli huonontunutkin.

En missään nimessä kehoita ketään olemaan ottamatta yhteyttä ammattilaisiin tai jättämään lääkkeitä syömättä. Halusin vain jakaa tarinani korostaakseni, että itse voi todella paljon vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa ja usein unohdetulla mielen hyvinvoinnilla on äärimmäisen iso merkitys terveydellemme.

Syö hyvin! Liiku sopivasti! Nuku hyvin!

*Suolisto on toiset aivomme vai päinvastoin? Mutta tästä aiheesta, ehkä myöhemmin lisää.