Vuosi 2008 oli todennäköisesti yksi elämäni kiireisimmistä. En kuitenkaan huomannut mihin olin luisumassa, sillä talonrakennusurakka ja riittävä ravinto pitivät fysiikkani, sekä jaksamiseni kasassa.
Vuoden lopussa, kun olimme vuoden uurastuksen jälkeen päässeet muuttamaan uuteen kotiimme ja parisuhteemme täydentyi perheeksi esikoistyttären syntymän myötä, terveyteni alkoi uudelleen oireilemaan. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut nivelet, vaan suolistoni.
Muistan edelleen varsin hyvin tapaninpäivän 2008 illan. Olimme viettämässä perinteistä jouluamme kävelymatkan päässä vanhemmillani. Vaimoni oli lähtenyt noin kuukauden ikäisen tyttäremme kanssa kotiin aiemmin ja soitti minulle hetkeä myöhemmin, että uudesta kodistamme oli kuulunut kova kolaus (sivuhuomautuksena: kyseessä oli todennäköisesti ns. normaalia ”elämistä” runkorakenteissa).
Huolestuneena lähdin kohti kotia ja muistan kuinka puolivälissä matkaa tunsin itseni huonovointiseksi. Olo oli todella pahoinvoiva, ikäänkuin mahatauti olisi iskemässä, mutta ilman oksennustarvetta – olisiko jopa ollut pientä refluksia. Olo helpotti kotiin päästyäni ja kotonakin kaikki oli näennäisesti hyvin. Tuosta illasta kuitenkin alkoi noin kymmenvuotinen taistelu suolistoni kunnon kanssa.
Tähystys ja tabletteja
Työterveyden kautta sain lähetteen julkiselle puolella ja edessä oli tähystys. Kaikki sen kokeneet varmasti tietävät, että mistään kovin mukavasta kokemuksesta ei ole kyse 🙂
Tähystyksen ja laboratoriokokeiden lopputulemana oli, että paksusuoleni oli tulehtunut. Hoitona kortisonia (yllätys yllätys), sekä ko. sairauteen ”tehoavia” tabletteja, joiden vaikutusmekanismi jäi itselleni tiedusteluista huolimatta epäselväksi. Tässäkö sitä taas oltiin 🙁
No kortisoni tehosi ja seurantalabroissa tilanteeni oli kaikin puolin kunnossa. Tätä ei kuitenkaan jatkunut pitkään, sillä jokusen kuukauden kuluttua olin samassa, ehkä jopa pahemmassa tilanteessa. Ja siitäkin eteenpäin aaltoilin hyvien ja huonojen jaksojen välillä, kuitenkin niin, että jälleen kortisoni oli oikeastaan ainoa asia, mikä rauhoitti tilanteen.
Koska matka kesti vuosia, en rupea, enkä edes pystyisi kertaamaan kaikkia vaiheita tarkasti. Koitan kuitenkin poimia oleellisimmat esiin. Näistä yksi on se tosiasia, että rakennusprojektimme edetessä, myös alkoholin käyttöni kasvoi todella radikaalisti. Työmaalla oli aina olutta janojuomaksi ja näin jälkikäteen voin syvällä rintaäänellä todeta, että se oli suurin yksittäinen tekijä ongelmissani. Ei niinkään alkoholin takia, vaan sen sisältämän gluteenin johdosta.
Hyvin nopeasti tuon diagnoosin jälkeen otin yhteyttä vanhaan tuttuuni Aki Loikkaseen. Vierailu ei kuitenkaan tällä kertaa tuonut mitään uutta ja mullistavaa. Ja miksi olisikaan, sillä tiesinhän jo kaiken, mitä minun tulisikin tietää, kyse olisi vain niiden oppien noudattamisesta. Ja ollakseni rehellinen, ruokavalioni oli lipsunut hurjasti siitä, mitä alunperin olin oppinut.
Back to the basics ja mies kuntoon? No ei se ihan niin mennyt, sillä minulta jäi jotain oleeellista huomioimatta. Keskityin liiaksi syömäni ruuan makrojakaumiin, enkä niinkään ruoka-aineisiin saati niiden laatuun.
Vuosien saatossa tulin testanneeksi lukemattoman määrän eri ruokavalioita ja lisäravinteita. Osuinpa jossain kohtaa oikeaankin, mutta sitten taas erinäisten kokeilujen seurauksena lipsuin siitä, enkä löytänyt punaista lankaani uudelleen.
Sivuluisussa syvään päätyyn
Täytyy kuitenkin tuoda esiin, että olin elämääni semityytyväinen. Huolimatta haasteista suolistossani, pystyin treenaamaan ja muutoinkin elämään täysipainoista elämään. Elämänkatsomukseni ja sisimpäni ei kuitenkaan pystynyt hyväksymään sitä tosiasiaa, etten ole 100% terve, vaan palava halu ajoi metsästämään terveyttä.
Useiden eri tekijöiden seurauksena kuntoni kuitenkin huononi loppuvuodesta 2016. Muutaman syyn mainitakseni, niin merkityksellisyyden katoaminen yhdistettynä jo ennestään huonoon suoliston tilaan ja epäsopivaan ravintoon, mikä johti nivelhaasteisiin noin kymmenen vuoden tauon jälkeen 🙁
Näin jälkikäteen ajateltuna tuo on ollut parasta mitä minulle on tapahtunut. Niin kliseistä kuin se onkin, niin ilman tuota romahdusta en olisi ikinä päässyt oman terveyteni kanssa näin pitkälle ja sen päälle kokenut valtaisan henkisen kasvun polun.
Matka on kuitenkin ollut pitkä ja pitänyt sisällään todella syvissä ja synkissä vesissä räpiköimistä. Taistelua hoitosuunnitelmaa vastaan ja epätoivoisesti avun hakemista eri suunnista, joista jokaisella on kuitenkin ollut pieni tai suuri oma merkityksensä.
Näihin yli kymmeneen vuoteen on mahtunut tuskastuttava määrä ihmiskokeita omalla kropallani ja sielullani. Lukuisia kaatumisia ja yhtä paljon ylösnousuja. Vaikka muutamaan otteeseen on tuntunut siltä, että onko tässä mitään järkeä tai pitäisikö luovuttaa, niin lopulta uusi suunta on aina löytynyt – onneksi. Jokainen kokeilu ja erehdys on kuitenkin opettanut aina jotain, mitä nyt kaikkein näiden vuosien jälkeen hyödyntää omaksi parhaakseni.
Tämän bloggaukseni tarkoitus ei ole paljastaa mitään ”ihmelääkettä”, sillä sellaista ei ole. Sitä ei löydy länsimaisesta lääketieteestä, eikä sitä löydy täydentävistä hoidoista. Tämän kappaleen tarkoitus on tuoda esiin se tosiasia, että meitä ei voi paketoida samaan muottiin. Me olemme yksilöitä ja jokaisen on löydettävä se oma juttunsa. En kannusta olemaan kuuntelematta lääkäreitä. Sen sijaan kannustan kuuntelemaan omaa itseä, sillä se kannattaa ja mieluummin ennen kuin on liian myöhäistä.
Sinä olet itsesi paras tuntija, kunhan annat siihen mahdollisuuden. Se voi vaatia paljon työtä tai se voi löytyä joskus helpolla. Ehkäpä jo elät sellaista elämää, mikä tukee hyvinvointiasi ja pitää sinut terveenä.
Tämä oli ”Terveyden metsästys” -sarjani toinen osa. Kolmas ja toivon mukaan viimeinen osa tulee myöhemmin ja siinä tulen kertomaan, että mitkä ovat ne ydinasiat, joita olen oppinut kaikkien näiden vuosien aikana.
Korostan, että en ole keksinyt niitä itse tai perustanut ”huuhaa” -tiedolle. Toki olen lukenut ja katsonut paljon sellaistakin, mitä ei voi tieteellisesti todistaa, mutta pääasiassa luotan tutkittuun tietoon. Siitäkin huolimatta, että sitä löytyy valtava määrä ja osin ristiriitaistakin keskenään.
Loppusanoina voin kertoa voivani tällä hetkellä erittäin hyvin. Veriarvoni ovat viimeisimmän labrakäynnin perusteella lähes normaalit ja olen pystynyt parin vuoden tauon jälkeen hyppäämään takaisin ”askiin”, eli futsalkentille. Miten tähän on tultu ja mikä on nähdäkseni se minun juttuni, sen voit lukea myöhemmin sivustoltani.
Siihen asti: Nauti matkasta, sillä elämä on nyt!
Paljon kilometrejä takana ja onnekseni ne näkyy, niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin 🙂
