Avainsana: valinta

Arjen valinnat vaikuttavat

Arjen valinnat vaikuttavat

Usein kuulee sanottavan, ettei ihmisillä ole varaa syödä terveellisesti. Mielestäni asia on juuri päinvastoin, eli kenelläkään ei ole varaa syödä epäterveellisesti. Pitkällä tähtäimellä epäterveelliset elämäntavat, mukaan lukien suusta alas menevä ravinto, tulevat maksamaan enemmän.

Ruokalautasensa voi täyttää monella tapaa – myös edullisesti.

Sokeri, huonot rasvat, prosessoitu ruoka ja ylipäätään ruuan laatu ovat asioita, joiden kanssa kuka tahansa voi tehdä valintoja, mitkä eivät rasita kukkaroa ja itseasiassa voi olla jopa päinvastoin.

Toki se vaatii perehtymään hieman asiaan ja mahdollisesti omaa työtä, sekä aikaa enemmän. Mutta voin taata, että mikäli elämän perusasiat ovat kunnossa, niin sen ansiosta energiaa on enemmän tehdä niitä asioita ja tehdä, sekä myös nauttia paljon muistakin asioista. Onneksi meillä kuitenkin on vielä vapaus valita 🙂

Täyteaineita vai ehtaa tavaraa?

Kauppojen hyllyistä löytyvät valmisateriat tai välipalat ovat toki edullisia ja nopea ratkaisu, mutta valitettavasti ne sisältävät paljon sellaista, minkä tarkoitus on aivan jotain muuta, kuin ihmisen hyvinvointi.

Otetaan esimerkiksi yksi suomalaisten suosituimmista, arjen helpoista ratkaisuista, eli ”mikropizza”. Ainesosaluettelot paljastavat helposti parikymmentä raaka-ainetta, joista osan tarkoituksena on mm. säilyvyyden, sekä koostumuksen ja maun parantaminen. Näihin käytetään mm. perunatärkkelystä ja muunneltua perunatärkkelystä, E-koodeja, sokeria, sekä ”mystistä” aromia. Aromista voisi puhua pitkäänkin, mutta yleensä se tarkoittaa käytännössä natriumglutamaattia.

Jos tuosta pizzasta poimittaisiin erilleen se, mitä ihminen oikeasti tarvitsee ja mistä on sille hyötyä, olisi luettelo huomattavasti lyhyempi ja mikä parasta, ei sille lopulta jää yhtään sen enempää hintaa. Vaikka eineksellä on painoa noin 200g, niin valitettavasti se ei ole ”painonsa arvosta kultaa”, vaan päinvastoin pyritty saamaan siitä mahdollisimman maistuva mahdollisimman pienin kustannuksin.

Kaiken huipuksi ne ihmisen tarvitsemat makrot (hiilarit, rasvat ja protskut) eivät ole laadullisesti sieltä parhaimmasta päästä. Laadukkaalla ruualla on hintansa ja vanha totuus, että halvalla ei saa hyvää pitää erittäin hyvin paikkansa myös tässä 🙁

Ehkä otin tässä keihäänkärjeksi ääriesimerkin, sillä pizzahan ei oikein millään mittarilla tai näkemyksellä mene sinne terveellisten vaihtoehtojen joukkoon, mutta perehtymällä valmisruokien ainesosaluetteloihin, voi saman kaavan toistuvan.

Voiko halvalla saada hyvää?

Tämä nyt menee hieman ristiin aiemman sanomiseni kanssa, mutta kyllä se on mahdollista. Tosin se vaatii omaa aikaa ja työtä. Omien mieltymysten mukaan voi todellakin valmistaa edullisia ja maistuvia ruokia. Lähden tässä liikkeelle omasta, edullisesta arkiruuasta, eli kaalipadasta.

Ensinnäkin raaka-aineet ostetaan erikseen. Minimissään tarvitset vain kaksi ainesosaa, eli kaalin ja valitsemasi proteiinin lähteen, mitkä paistat ja haudutat pannulla. Tämä on siinäkin mielessä loistava valinta, että voit säätää makroja oman ruokavaliosi mukaan. Sopii yleiseen, paleoon, ketoiluun jne. ja ruoka pitää sisällään myös kuituja ja paljon vitamiineja, sekä kivennäisaineita.

No tokihan ruuasta pitää nauttia ja pienellä lisäpanoksella siihen saa, edelleen edullisesti, paljon lisämakua. Lisää joukkoon sipulia, suolaa, mustapippuria ja lopuksi loraus hyvää oliiviöljyä, niin kelpaa jo kenelle vain.

Mikäli haluaa parasta, niin osta raaka-aineet luomulaatuisina. Tämä ei nyt kuitenkaan ole välttämättömyys, sillä ilmankin pärjää. Tosin silloin kannattaa käyttää punaisen lihan sijasta esim. kotimaista kanaa.

Jauhelihan voi ostaa halutessaan myös lähituottajilta, jolloin hinta-laatusuhde on useimmiten kohdillaan. Myös ympäristö kiittää <3

Eli esim. 1 kg valkokaalia, 400 g luomu(tai tai ruoholla ruokitun) naudanjauhelihaa, 1 iso punasipuli, raffinoimatonta merisuolaa, mustapippuria ja oliiviöljyä. Hintaa tälle tulee noin 8 € sisältäen 8 kpl n. 200g annosta, eli hintaa tulee n. 1 € per annos aivan kuten pizzallekin. Kumpaa sinä haluaisit lapsesi syövän?

Muistisäännöt laadukkaaseen ruokaan

1.) Osta mieluummin kaikki raaka-aineet erikseen ja valmista itse
2.) Jos ostat valmisruokia, älä ainakaan osta mitään sellaista, minkä ainesosat sisältävät asioita, joita et ymmärrä
3.) Suosi luomua
4.) Suosi kotimaista
5.) Punainen liha luomuna tai ruoholla ruokittuna
6.) Kala villinä

Myös kotimaisilla toreilla myydään puhtaita ja tuoreita raaka-aineita.