PODCAST

Pystyt siihen -podcast pitää sisällään jaksoja hyvinvointiin ja hyvään elämään ylipäätään liittyen. Toisin kuin blogissani, niin podcasteissa pyrin hakemaan laajempaa näkökulmaa ottamalla mukaan mielenkiintoisia vieraita. Pystyt siihen -sloganillani haluan sanoa, että minä pystyin siihen, niin myös sinä pystyt siihen!
Tällä podcastillani pyrin auttamaan sinua parhaani mukaan.

Löytyy myös SPOTIFYsta.

Toivottavasti viihdyt jaksojen parissa,
Esa

KUUNTELE SELAIMESSA:

  • Maria Salonen kutsuu itseään sydän avoinna elämää tutkiskelevaksi henkilöksi.Henkinen hyvinvoinnin lisäksi Marialle on tärkeää myös liikkua sekä syödä puhtaasti ja terveellisesti. Maria on myös kasvissyöjä ja jaksossa hän kertookin miten kasvisruokavaliolla voi syödä puhdasta sekä ravintorikasta ruokaa.
  • Noudatan itse ketogeenista ruokavaliota, joten oli jo aikakin tehdä yksi kokonainen jakso aiheesta.Vieraanani on toinen ketogeenista ruokavaliota noudattava Ninna Rönkkö.Jaksossa selviää, että miksi ruokavaliota kannattaisi harkita ja miten sitä pystyy noudattamaan.
  • Fysioterapeutti Juho Sorkio on kehittänyt hoitomenetelmän erittäin kiusalliseen ja haastavaan kasvuikäisten polvivaivaan nimeltä Osgood Schlatter.Tässä jaksossa käydään läpi, mistä ongelmassa on kyse ja miten sekä millaisia tuloksia Juho on saanut aikaan.Juho Sorkio040 563 2887juho.sorkio@vatialanfysioterapia.fiVASTAANOTOT:Vatialan Fysioterapia, KangasalaLääkärikeskus Medical, […]
  • Uni on suurin yksittäinen teko, mitä voit tehdä oman hyvinvointisi eteen, ja lisäksi se on täysin ilmaista!Miksi unen merkitys on niin suuri meidän hyvinvoinnille ja mitä seurauksia on siitä, mikäli ei saa tarpeeksi unta? Muun muassa näitä […]
  • Ratkaisukeskeisessä terapiassa keskitytään jokaisen asiakkaan vahvuuksiin, luodaan myönteinen visio tulevasta sekä oivalletaan elämää yhdessä.Marika Orava on terveystieteiden maisteri ja tohtorikoulutettava sekä ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Tässä podcast -jaksossa keskitytään nimenomaan raktaisukeskeiseen terapiaan – miten se toimii ja missä kaikessa […]
  • Jussi Tuominen on töissä Eerikkilän Urheiluopistolla ja toimii siellä koordinaattorina muun muassa Huuhkaja- ja Helmaripolulla.Eerikkilän urheiluopistolla valmennetaan suomalaisia urheilijoita itse kehitetyn E.Way -filosofiansa opeilla ja Esa halusi ottaa selvää, että miten Eerikkilän opit eroavat hänen omistaan vai […]
  • Sain toistamiseen vieraaksi Uimaope Katariinan, joka kertoo tarinansa siitä, miten hänen omat unelmat saatiin lytättyä vain yhdellä lauseella.Miksi annamme toisten sanomisten vaikuttaa niin paljon itseemme? Siitä keskustelemme tässä jaksossa.
  • Uimaope Katariina elää hektistä yksinyrittäjä-, perhe, -kilpaurheilija- ja opiskelijaelämää. Silti kaiken kiireen keskellä myös omaan hyvinvointiin löytyy aikaa. Miten tämä on mahdollista? Siihen tässä jaksossa haetaan vastauksia.
  • Sinivalo on yksi valon spektreistä, mikä muun muassa pitää yllä vireystilaamme. Liiallinen sinivalo on kuitenkin haitaksi ja aiheuttaa muun muassa silmäongelmia, päänsärkyä ja unettomuutta. Sinivalolta voi kuitenkin suojautua ja siitä keskustelemme tässä jaksossa Johanna Latva-Kiskolan kanssa.
  • Tässä jaksossa vieraana personal trainer Otto Vihonen, kenen kanssa keskustellaan terveydestä ja sen ylläpitämisen haasteista nyky-yhteiskunnassa.Meillä on käsillämme tietoa enemmän, kuin koskaan ja resurssit ovat laajemmat, kuin koskaan, mutta silti terveyshaasteet vain kasvavat.Terveyspommi ei uhkaa ainoastaan ihmisiä, […]
  • Juho Sorkio – Faskiahoidosta apua moneen vaivaan Lihaskalvoilla on vaikutusta yllättävään moneen ongelmaan. Juho Sorkio on auttanut muun muassa osgood-schlatterin, tenniskyynärpään, penikan ja jäätyneen olkapään kanssa. Tässä jaksossa Juho kertoo, että mitä lihaskalvot ovat ja mihin kaikkeen […]
  • Pauli Jokinen on selostaja ja entinen amatöörijalkapalloilija. Pehmeä ääni, mutta 80-90-luvun brittikentiltä peritty pelityyli ovat ristiriidassa keskenään. Ääni on monelle tuttu, nyt pääsemme tutustumaan mieheen äänen takana, sillä Pauli on päättänyt toteuttaa lapsuuden unelmansa ja siirtyä sanoista […]
  • Voimmeko vaikuttaa omaan hyvinvointiimme sillä, miten asioihin suhtaudumme? Tätä pohditaan tässä jaksossa, missä vieraana Johanna Latva-Kiskola. Johanna sanoo, että hänen lasinsa on aina täysi, mutta voiko se pitää paikkansa ja jos, niin miten se onnistuu? https://www.instagram.com/johanna.latvakiskola https://www.urkinmaki.fi
  • Teemu Pikkuharjun elämä oli varsin toisennäköistä viisitoista vuotta sitten, jolloin hän joutui käymään rankan matkan suolistosairautensa kanssa. Nykyisin kaikki on onneksi toisin 🙂 Teemulla ja Esalla on molemmilla diagnosoitu haavainen paksusuoli ja molemmat miehet ovat löytäneet luontaiset […]
  • Eeli Arola teki kesällä 2022 ison päätöksen elämässään ja päätti jättää päivätyönsä, sekä lähteä tavoittelemaan unelmiaan. Itse tein vastaavanlaisen päätöksen, mutta opintojen sijaan ryhdyin täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Tämä jakso on omistettu niin meille, kuin kaikille muillekin unelmoijille.
  • Niilo Rantasen nuoruus oli varsin villi, mutta nykyisin mies on kuntosaliyrittäjä, jolla on monta rautaa tulessa. Niilon tarina on hyvä esimerkki siitä, että menneisyys ei määritä kenenkään tulevaisuutta. Niilon Instagram: https://www.instagram.com/niilo.rantanen KerhisGymin Instagram: https://www.instagram.com/kerhisgym
  • 72- vuotias Raimo Lehtimäki on todellinen teräsmies. Hän on kahtena vuotena peräkkäin rikkonut voimanoston maailmanennätykset ja aikoo tehdä sen myös tänä vuonna uudelleen. Voimanoston SM 5/2021, Laitila (70-74 -vuotiaat) Maastaveto 205kg, kyykky 150kg ja kolmen lajin yhteistulos […]
  • Mitä on funktionaalinen lääketiede? Siitä kanssani oli keskustelemassa yksi auttajistani, Mervi Lepistö. Autoimmuunidieetti: https://www.heritty.fi/2022/08/28/autoimmuunidieetti/ Funktioonalisia asiantuntijoita: Antioksidanttiklinikka: https://antioksidantti.fi/yhteystiedot/ Hanna Voutilainen Susanna Tiainen (suolisto)
  • Liikuntatieteiden ja urheilupsykologian maisteri Aleksi vastaa Eerikkilä Performance Centerissä urheilijoiden, valmentajien ja yritysten psyykkisestä valmennuksesta. Lisäksi mies toimii Veikkausliigajoukkue FC Hakan henkisenä valmentajana. Aleksi on kirjoittanut kirjan "Psyykkinen valmennus" yhdessä Antti Peltosen kanssa. Lisää Aleksin ajatuksia voi […]
  • Teemu Vänni, "nauravainen nuori mies Nokialta", on tehnyt osteopaatin hommia noin 12 vuotta. Teemun kanssa jutusteltiin niin osteopatiasta, kuin yleisestikin terveydestä ja hyvästä elämästä. Teemun kotisivut: https://www.sangnosis.com Teemun ja Jarno Tuomisen Liikemäärä -podcast: https://open.spotify.com/show/5EMPiBeNiy9QVYjanfdOUi?si=17431d2c2262406c

Intron musiikki: AlexGrohl Pixabaysta