Vuosi 2022 alkaa olemaan lopuillaan ja havahduin siihen, että tämä blogi on saanut toistaiseksi ainoastaan neljä uutta kirjoitusta tänä vuonna. Suorastaan hävettävän vähän siihen nähden, mitä tahtia toivoisin tänne sisältöä syntyvän.
Tarkempi analyysi kirjoituksiin paljastaa, että näistä neljästäkin kaksi on reseptejä ja ainoastaan kaksi käsittelee laajemmin terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita. Elokuinen kirjoitukseni autoimmuunidieetistä syntyi sekin puolipakolla, koska Mervi Lepistön kanssa tekemäni podcast -jakso suorastaan huusi lisäselvitystä aiheeseen.
Kirjoitusten vähyyteen on olemassa toki luonnollinen selitys, ja se on ajan puute. Oikeasti ajan puute on vain helppo ilmaus sille, etten ole kokenut tätä blogia ja kirjoittamista riittävän tärkeäksi oman ajankäyttöni priorisoinnissa. Tämä siitäkin huolimatta, että koen tämän blogin itselleni tärkeäksi ja merkitykselliseksi.
Kalenterini on ollut vuonna 2022 täydempi, kuin useampana sitä edeltävänä vuotena. Suurin (teko)syy tähän on, että jouduin palaamaan etätöistä enemmissä määrin lähitöihin. Kun vuorokaudesta kahdeksan tuntia menee nukkumiseen, kahdeksasta yhdeksään tuntia työpaikalla olemiseen ja jäljellä olevasta ajasta joudut käyttämään kaksi tuntia työmatkoihin, ei se voi olla vaikuttamatta elämääsi.
Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele ajankäyttöä, eikä täysinäisiä kalentereita. Tämä käsittelee liiallisen kiireen ja liian vähäisen unen vaikutuksia.
Ajanpuutteen ja kiireen seuraukset alkoivat konkretisoitua minulle kesälomani jälkeen elokuussa. Onnekseni jo syyskuun lopulla ymmärsin, että tämä ei voi jatkua näin. En pitänyt siitä, ettei minulla ole aikaa käytettävissä niihin asioihin, mitkä koin itselleni tärkeiksi.
Olin ajautunut oravanpyörään, missä pyrin vain selviytymään arjesta ja tasapainoilemaan työn, sekä muiden velvoitteiden parissa. Siitä kärsi treeni, mutta myös muut hyvinvoinnille tärkeät asiat. Kuvaavaa on, että en saanut enää edes aikaiseksi valmistaa ruokaa itselleni. Jouduin turvautumaan entistä useammin esimerkiksi kaupan salaattibuffasta kasattuihin salaatteihin.
Vaikka ruokani edellä mainitusta huolimatta pysyikin melko puhtaana ja terveellisenä, niin isoimmaksi ongelmaksi omalle hyvinvoinnilleni alkoi kasaantua liian vähäinen ja itselleni epäsopiva unirytmi. Hyvinvointiajatteluni ydinajatus kaikelle tekemiselle elämässäni on toimia noin 80% ajasta oppieni mukaan ja lopun 20% voi ottaa rennommin. Varsinkin unen suhteen tuo suhde kääntyi päinvastaiseksi ja se alkoi näkymään itsessäni monin varsin negatiivisin tavoin.
En yksinkertaisesti enää pitänyt siitä henkilöstä millaiseksi aloin muuttumaan. Se vaikutti paitsi käytökseeni, niin myös luovuuteeni. Minusta alkoi tulemaan entistä kärsimättömämpi ja keskityin hetkessä elämisen sijaan vain suorittamiseen. Elämä oli selviytymistä tehtävästä toiseen ja onnistumisen tunnetta toi se, että sai asiat tehtyä, ei niinkään itse asia.
Aloin siis keskittymään entistä enemmän ulkoisiin asioihin sisällön sijaan. Maaliin pääsemiseen hetkessä elämisen sijasta. Tämä kierre yhdistettynä liian vähäiseen uneen vei elämänilon, sekä luovuuden … tai no ehkä liian dramaattisesti sanottu, mutta poisti niistä ainakin ison osan. Onnekseni tiedostin tilanteen, mikä on edellytys sille, että voi tehdä muutoksen.
Käytännössä minulle jäi kaksi mahdollisuutta: Joko karsia elämästäni työn ulkopuolisia asioita, mitkä veivät aikaani tai sitten jättää hyvä, turvallinen ja hyväpalkkainen päivätyöni. Tällä tavalla asian esitettynä, vaa’an voisi helposti kääntyvän siihen, että karsii työn ulkopuoliset asiat – eikö? Kun nämä kaksi asiaa kuitenkin asetti toisenlaiseen kontekstiin, niin vaaka kääntyi juuri toiseen suuntaan. Kysyin itseltäni, että luovunko asioista joista nautin eniten ja mitkä tukevat omaa hyvinvointiani, sekä onnellisuuttani vai haluanko jatkaa oravanpyörässä, missä en ole enää vuosiin tuntenut merkityksellisyyden tunnetta.
Lopulta valinta oli helppo, enkä ole katunut sitä päivääkään. Aloitin täysipäiväsenä yrittäjänä vailla taloudellista varmuutta tulevaisuudesta. Olin kuitenkin siitä varma, että mikäli tämä tie ei kanna, niin uusi suunta on haettava muualta, kuin entisestä työstäni.
Vaikka päätöksen tehtyäni, olo oli ja on edelleen vapautunut, niin yllätyin siitä, miten pitkään tuosta vain noin kolmen kuukauden mittaisesta jaksosta kesti palautua. Muutos ei tapahtunutkaan heti kiireen hellitettyä ja univelan kuittaannuttua, vaan otti aikaa pitkälle yli kuukauden.
Viimeinen työpäiväni työnantajani palveluksessa oli perjantai 11. marraskuuta. Nyt on tiistai 27. joulukuuta ja istun olohuoneeni sohvalla kirjoittamassa tätä tekstiä. Välillä katseeni nousee ylös ja jään tuijottamaan ikkunastani avautuvaa lumista maisemaa. Sisälläni on rauha, eikä minulla ole kiire mihinkään…se, jos mikä kertoo, että elämässäni on nyt kaikki hyvin.
Asiat olisivat kuitenkin voineet mennä toisinkin. Olisin voinut jatkaa kuopan kaivamista itselleni ja olla lopulta niin syvällä, etten olisi päässyt sieltä ilman apua pois. Mitä syvemmälle kaivaa, sitä enemmän kokee ja saavuttaa, mutta tahdin kiihtyessä valo himmenee, eikä saavutuksista osaa enää nauttia väsymyksestä ja kiireestä johtuen.
Meillä jokaisella on vapaus valita, miten tätä elämää elämme. Ongelmaksi muodostuu se, että emme ole valmiita tekemään kompromisseja tai luopumaan jo saavutetuista eduista. Mitä enemmän saamme sisältöä elämäämme, on se yleisesti ottaen suoraan verrannollinen käytössä olevaan aikaamme.
Aika on siitä armoton, että sitä on rajallinen määrä ja kaikilla saman verran vuorokaudessa käytössään. Elämässä onkin hyvin paljon kyse siitä, että miten tuon ajan käytämme. Oma puntarointini oli sen välillä, että haluanko käyttää 40 tuntia viikosta työhön, mikä ei enää antanut elämälleni juuri mitään merkityksellisyyttä tai sisältöä. Vaakakupissa oli luonnollisesti siitä saatu hyvä ja varma ansiotulo. Kun pääsin eroon toisesta, jouduin luopumaan toisesta.
Vaikka taloudellisesti tulevaisuuteni on tällä hetkellä vielä iso kysymysmerkki, ja tulee sellaisena vanhaan verraten pysymäänkin, niin olen äärettömän onnellinen, että olen löytänyt itseni uudelleen. On myös niin, että ostettu onnellisuus ei ikinä tee sinusta onnellista. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että raskaan ja v***umaisen päivän jälkeen nautit rasiallisen suklaata tai sixpackin olutta. Hyvä olo niistä tulee kyllä, mutta vain hetkellisesti ja todennäköisesti olet nautinnon mentyä vain entistä väsyneempi.
Huomaan nyt parin kuukauden jälkeen luovuuteni, energisyyden ja elämänilon palanneen. Olen esimerkiksi viimeisen viikon aikana nauranut vedet silmissä useammin, kuin elo-lokakuun aikana yhteensä. Mieleni on niin ikään viimeisen viikon aikana synnyttänyt lukemattomia uusia ideoita ja ajatuksia niin jo olemassa oleviin asiakasprojekteihin, kuin oman yritykseni kehittämiseen liittyen. Myös tämä blogikirjoitus toimii hyvänä esimerkkinä siitä, että iso muutos on tapahtunut.
Tärkein muutos kuitenkin on, että nukun yöni paremmin. En tiedä onko se syy vai seuraus, mutta se merkitsee ja antaa minulle todella paljon. Hyvä ja riittävä uni on tärkein yksittäinen asia, mitä voimme tehdä oman hyvinvointimme eteen. Se on myös siitä erinomainen terveydenedistäjä, ettei se maksa mitään.
Toivottavasti tämä teksti saa sinut edes hetkeksi miettimään oman elämäsi nykytilaa. Sillä miten ja mihin oman aikamme käytämme, on uskomattoman iso vaikutus hyvinvointiimme. Enkä tarkoita, että jokaisen pitää jättää työnsä, jos ahdistaa. Mutta jos ahdistaa, väsyttää ja arki on enemmän suorittamista, kuin nauttimista, niin silloin on syytä luopua jostain.
Aikaa on kaikilla vuorokaudessa sama määrä, mutta vuorokausiemme lukumäärää emme voi ennalta tietää. Ei kannata siis odottaa, että sitten joskus aion tehdä jotain. Jos tunnet sisälläsi tarpeen muutokselle, niin tee se nyt – tai ainakin aloita sen muutoksen tekeminen nyt. Tee se joka tapauksessa ennen, kuin on liian myöhäistä.
