Saavumme Goan lentokentälle noin kello 7 paikallista aikaa, takana seitsemän ja puolen tunnin lento. Uni ei oikein lennolla maittanut, joten matkalaiset (vaimoni sekä kaksi tytärtäni) ovat ymmärrettävästi väsyneitä.
Jonotuksemme kestää 1,5 h, mikä antaa aikaa tutustua ympäristöön. Nopeasti televisioruuduilla vilahtaa mm. Mahatma Gandhin kuva sitaatteineen, mutta oma huomioni kiinnittyy kuvaan, missä kehoitetaan välttämään muovin käyttöä, kuten välttämään muovipulloja. Mahtavaa! Täällä on selvästi reagoitu muoviongelmaan. Vielä en kuitenkaan uskalla antaa maalle ”synninpäästöä” ympäristöajatuksissani.
Seuraavaksi huomioni saa WC -kylttien vieressä oleva juomapistettä merkitsevä kyltti. Voiko olla totta, että täältä saisi juomakelpoista vettä suuhunsa tai pulloon niin halutessaan? Rohkeuteni ei riitä kokeilemaan 🙂
Tekemistä riittää
Matkamme lentokentältä Goan Heritage -hotellille kestää noin tunnin. Vauhtia rakastava kuskimme yrittää kyllä kaikkensa lyhentääkseen matka-aikaa, mutta se lienee mahdotonta Intian kaoottisessa liikennekulttuurissa.
Ajomatkan aikana on kuitenkin hyvää aikaa tarkkailla niin ikään ympäristöasioita. Ainakaan paikallisten asutusten kohdalla tilanne ei näytä yhtään niin hyvältä, kuin lentokentällä aloin toivoa. Roskaa on joka puolella eikä merkkejä jätehuollon toimivuudesta saatika olemassaolosta näy missään. Niinikään muovipulloa ja muita pakkauksia on kaiken muun jätteen seassa riittämiin.
Saavumme hotellille entistä väsyneempinä ja joudumme odottamaan huonettamme vielä jokusen tunnin. Aamupalaa on kuitenkin vielä tarjolla, joten pääsemme tutustumaan sen antimiin. Merkillepantavaa on, että tarjolla olevien ruokien ja juomien määrä on tarkkaan säännöstelty. Hävikki lienee moneen muuhun maahan/hotelliin verraten pieni, mutta onko taustalla sitten vastuullisuus vai yksinkertaisesti voiton maksimoiminen? Haluan uskoa ensimmäiseen.
Suunta on oikea
Ensimmäisten päivien aikana huomaan, että ainakin turistialueilla asiat ovat paremmin. Merkillepantavaa on mm. ravintoloissa tarjottavien vesipullojen koko, sillä järjestään vesipullot ovat litran kokoisia. Näin neliperheiselle se on sopiva ja ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin jokaiselle oma puolen litran pullonsa.
Kauppareissulla tulee todettua, että eroa Suomeen ei juurikaan ole. Yksittäispakkauksia löytyy pilvin pimein, mutta irtomyynnistä saa hedelmiä, vihanneksia, leipää ja muuta. Tosin nämäkin sitten lopulta pakataan pussiin, joko muoviseen tai paperiseen. Kassalla ei kuitenkaan automaattisesti survota kaikkia ostoksia pieniin muovipussukoihin, vaan muovipussin tarve kysytään asiakkaalta jokaisen pussin kohdalla erikseen. Täytyy kuitenkin muistaa, että pakkaaminen sinällään ei muodosta ongelmaa, vaan pakkausjätteen vääränlainen kierrätys tai tarkemmin sanoen kierrättämättömyys.
Käynti rannalla ja rantaravintoloissa tiivistää jo tekemäni havainnot. Ainakin täällä, turistien keskuudessa, ympäristövastuuseen on herätty. Rannat ovat siistit, merestä ei löydy roskan roskaa ja ravintolat keräävät jätteensä sekä laijttelevat ne. Pulloillekin vaikuttaisi olevan oma kierrätysjärjestelmänsä ja vesipullot, mitkä ovat kertakäyttöisiä, on tehty ja ohjeistettu rutistettavaksi.
Vaikka ympäristövastuu lieneekin alkanut turistialueilta, niin suunta on oikea. Intian kehittyvä talous ja vaurastuva keskiluokka tulevat varmasti ohjaamaan valtiota kokonaisvaltaisempaan jätehuoltoon sekä vastuuseen ympäristöstä.
Toki näkemäni on vain pieni pintaraapaisu valtavan kokoiseen maahan, mutta kokenut intiankävijä kertoi minulle asioiden olleen täälläkin toisin. Rannoilla roskat kipattiin suoraan maahan, mistä lehmien oli hyvä käydä niitä tonkimassa. Nyt ei näy roskia eikä juuri lehmiäkään, mikä ei liene sattumaa.