Kategoria: Elämä

Terveellinen elämä ei vaadi itsekuria

Terveellinen elämä ei vaadi itsekuria

Luulitko, että terveellinen elämä vaatisi niin kovaa itsekuria, ettet uskalla edes yrittää? Mikäli luulit, niin tämä tieto saattaa pelastaa elämäsi:
Terveellinen elämä on jotain muuta, kuin näännyttäviä dieettejä ja kovaa treeniä.

Liikkua voi monella tapaa. Esimerkiksi metsään meneminen jo itsessään on monipuolista liikkumista. Epätasainen maasto nousuineen ja laskuineen aktivoi kroppaa pienistä isoihin lihaksiin. Lisäksi metsä on mielelle erinomainen paikka rauhoittua.

Ihan ensimmäiseksi pitää kuitenkin ymmärtää, että hyväkuntoiset ja -vartaloiset ihmiset eivät ole yhtä kuin terve ihminen. Terveydessä ja hyvinvoinnissa piilee sama salaisuus , kuin henkisessäkin: tärkeintä on sisäinen ”kauneus”.

Viimeisen päälle ”tikissä” oleva kroppa saattaa olla hyvin niukan ja yksipuolisen ruokavalion, liian kovan treeni ja puutteellisen levon tulosta. Tällöin näytät ulospäin hyvältä, mutta todellisuudessa puutokset ihmiselle välttämättömistä vitamiineista ja kivennäisaineista, sekä kovan treenin aiheuttama kuormitus sairastuttavat elimistöäsi ja vaikutukset näkyvät vasta pitkällä viiveellä.

Helppo muistisääntö on syödä värikkäästi. Mitä monipuolisemmin täytät lautasesi, sitä paremmin saat varmistettua mikroravinteiden riittävyyden. Ja mitä puhtaampaa, sen parempi 🙂

Paitsi, että kova treeni lisää myös vitamiinien ja kivennäisaineiden tarvetta, lisää se myös palautumiseen tarvittavan levon määrää. Usein kuitenkin vedetään rankkaa treeni-/ruokavalio-ohjelmaa ja sen päälle tulee kaikki muu elämän hektisyys. Valitettavasti tällöin unohtuu pitää huolta kaikista oleellisimmista, eli riittävästä ravinnosta ja levosta. Ulospäin lopputulos näyttää ”timanttiselta”, mutta sisällä on päällä ”tulipalo”.

Askeleet terveyteen ja hyvinvointiin

Palataanpa sitten lupaukseeni, eli terveellisen elämän helppouteen. Kun otat seuraavat viisi asiaa käyttöösi ja ”sementoit” ne elämääsi, niin vaikutukset tulevat sen seurauksena.

  1. Ymmärrä, mikä on kohtuullista
    Valkoisten jauhojen, sokerin ja huonojen rasvojen vaarallisuutta ei voi korostaa liikaa. Siitä huolimatta, että jokainen sen varmasti tietää, niin päivittäin sorrutaan kuluttamaan järkyttäviä määriä edellä mainittuja myrkkyjä. Pulla päivässä ei ole kohtuullista, puhumattakaan karkkien ym. napostelusta. Jos haluat herkutella pullalla, niin perjantaipulla ja 1 karkkipäivä viikossa on kohtuullista.
  2. Lisää hyviä asioita ruokavalioosi
    Samalla, kun mahdollisesti joudut karsimaan em. asioita, niin ota elämääsi hyviä juttuja. Huomaat pian, että terveellisiä herkkuja on olemassa.
    Ja kun tarkoitan hyvien asioiden lisäämistä, niin se ei tarkoita pelkästään herkkuja. Korvaa huonolaatuiset rasvat hyvillä, vaihda prosessoitu ja puhdistettu suola harmaalla merisuolalla, on olemassa lukematon määrä muitakin kasviksia, kuin peruna ja ne itseasiassa maistuvatkin paremmalta.
    Osta maustehyllyysi vain vain aitoja makuja ja laita ensimmäiseksi aromisuola pannaan. Kannattaa muutoinkin lukea sisällysluettelot läpi, niin oppii ymmärtämään, mikä on aitoa ja puhdasta.
  3. Löydä itsellesi sopiva ”ruokaympyrä”
    Mikäli jokin ruoka-aine aiheuttaa sinussa oireita, niin älä nyt hyvä ihminen syö sitä. Juoksetko pullan tai leivän jälkeen vessaan, saako maito poskesi punottamaan tai kipeytyvätkö nivelesi olut -pullon jälkeen? Nämä ovat melko tyypillisiä monille ja niiden taustalla saattaa olla eri syitä, mitkä tulisi löytää. Mutta nopea toimenpide oman hyvinvointisi kannalta on korvata ko. tuote vaihtoehtoisella, millä kuitenkin ravitsemuksen vastuut saadaan täytettyä.
    Itselläni on käytössä ketogeeninen paleo -ruokavalio ja koen sen sopivan omaan elämääni erittäin hienosti. Tästä huolimatta en edes yritä sanoa, että se on ainoa oikea tapa syödä. Me kaikki olemme yksilöitä ja meilä on omat rajoitteemme, elämänrytmimme, energiantarve jne. Sinun pitää itse kokeilla ja testata, mikä sopii sinulle. Sen verran pitää kuitenkin nähdä vaivaa, että ruokavaliosi täyttää ravitsemuksen vastuut ja siitä saadaan tarvittavat makro- ja mikroravinteet.
  4. Fyysinen kunto ei vaadi tiukkaa treeniohjelmaa
    Ihmiskeho nyt vain sattuu olemaan sellainen, että se rapautuu, ellei sitä pidetä liikkeessä. Hyvä ja havainnollistava vertauskuva on pienillä kierroksilla käyvä karstainen moottori, mitä on sitten välillä hyvä vähän ”polkaista”.
    Tehokkailla ja hengästyttävillä treeneillä on omat puolensa, mutta kehon terveenä pysymiseen ei tarvitse aloittaa tiukkaa treeniohjelmaa.
    Ongelma on enemmänkin se, että liike on jo lähtökohtaisesti olematonta. Fyysiset työt käyvät yhä harvinaisemmiksi ja paikasta toiseen liikutaan autoilla, junilla, sekä muilla liikennevälineillä.
    Sen sijaan, että aloittaisit treeniohjelmaa, mitä et kuitenkaan jatka loppuelämääsi, niin lisää arkeen hyötyliikuntaa. Pyöräile töihin, kävele kauppaan, älä käytä hissiä, haravoi, lapioi, pilko puut kirveellä, vaihda auton renkaat itse jne.
    Käytä kehoasi monipuolisesti kaikessa, mitä normaaliin arkeesi kuuluu. Lihaskuntoa täytyy ylläpitää ja hengästyminen on hyvästä 🙂
  5. Lepää ja nauti
    Tämä on helppo – niin helppo, ettei välttämättä ymmärrä miten tärkeästä asiasta onkaan kyse:
    1.Nuku! Ihan minimissään 7 tuntia, mielellään kahdeksan.
    2.Nauti! Ja tee se hyvällä omalla tunnolla.
    Kaikesta hyvästä, mitä olet lisännyt elämääsi, ei ole kuitenkaan kummoistakaan hyötyä, ellet pidä huolta onnellisuudestasi. Jos unesi jäävät jatkuvalla vajaaksi ja mielesi täyttää pääasiassa negatiiviset ajatukset, niin ne sairastuttavat sinut siinä, missä epäterveellinen ruokakin tai liikkumattomuus.
Kotityöt ovat paitsi hyödyllisiä, niin myös erinomainen tapa aktivoida kehoa ja raskaammat työt erinomaista lihaskuntoharjoittelua…kunhan tekniikka on näissäkin kunnossa.

Missä se helppous on?

Petyitkö luettuasi listan läpi? Lupasin helpon tien terveyteen ja ei tämä sen helpommalta kuulosta, kuin mitkään muutkaan hyvinvointivinkit. Koko idea on siinä, että kun löydät elämääsi sopivat jutut, niin sinun ei tarvitse miettiä ja pakottaa itseäsi mihinkään.

Voit syödä, kun sinulla on nälkä. Voit syödä paljon ja todella herkullista ruokaa, eikä se vaadi kaloreiden laskentaa.

Jos ei huvita lähteä treenaamaan, niin älä lähde. Lepää mieluummin hyvällä omalla tunnolla, sillä todennäköisesti se on juuri sillä hetkellä sinulle parasta.

Jos haluat ottaa irtioton arjesta, punaviiniä kavereiden kesken ja lempiartistin keikka, niin se on ihan ok. Tai saunailta poikaporukalla ja aamuyöstä kebabin kanssa kotiin. Leffailtaan evääksi karkkia, sipsiä ja limua.

Niin kauan, kun perusasiat ovat kunnossa ja ne täyttävät suurimman osasi elämästäsi, niin välillä voi tehdä asioita, mitkä eivät ole millään asteikolla hyväksi. Oleellista on ymmärtää, että et voi tehdä sitä päivittäin.

Kun elämäsi on tasapainossa, niin huomaat kuinka helppoa sen ylläpitäminen on. Siitä tässä on kyse 🙂

On ihan okei olla rohkeasti itsekäs

On ihan okei olla rohkeasti itsekäs

Itsekäs ihminen koetaan lähtökohtaisesti negatiivisessa valossa – miksi siis kannustan olemaan itsekäs? Yhdenlaista itsekkyyttä on ajatella kaikki minulle nyt, mutta en suinkaan kehoita olemaan rohkeasti sillä tavalla itsekäs. Enemmänkin rohkaisen epäitsekkäitä ottamaan enemmän itsensä huomioon.

Valitettavasti olen usein törmännyt ihmisiin, jotka asettavat esimerkiksi lapsensa kaiken edelle. Tuntuu, kuin mikään ei olisi sallittua, koska lapset. Toinen hyvä tekosyy on työ. En voi, en jaksa, en uskalla, koska minulla on tämä työ ja se vaatii kaiken huomioni arkisin. Ja viikonloppuisin en yksinkertaisesti jaksa, koska tarvitsen lepoa ja rauhaa raskaan, sekä hektisen viikon jäljiltä.

Kun törmään tämänkaltaiseen tilanteeseen, niin ensinnäkin olen syvästi harmissani kyseisen henkilön puolesta. Toisaalta olen erittäin kiusaantunut, sillä haluaisin ravistella hänen ajatusmaailmaansa, mutta ymmärrettävästikin se osuu aralle alueelle ja näen paremmaksi jättää tilanteen sikseen.

Toki lapset, työ, vanhemmat tai mikä ikinä onkaan, antaa heidän elämäänsä merkitystä. Se tuo onnea ja tyydytystä, sekä pitää elinvoimaisena. Mutta mikäli oikeasti haluaisi tehdä jotain muutakin, niin tämä elämän yksi osa-alue ei saa olla sille esteenä.

Toki joskus, mutta vähemmissä määrin, on tilanne ettei yksinkertaisesti ole kuin lapset ja työ. Yksinhuoltaja, jolta puuttuu turvaverkko ympäriltään. Tälläisessä tilanteessa ei luonnollisestikaan ole kaikkeen mahdollisuutta, mutta monta asiaa pystyy tekemään myös lasten kanssa.

Entä sitten se työ? Vanha sanonta sanoo, että hautausmaalta löytyy paljon korvaamattomia ihmisiä. Ja se valitettavasti osuu ainakin osittain oikeaan. Mikäli elät elämääsi työn kautta tai oikeastaan elät työlle, niin tuottaako se jatkuva paine ja aina vain parempiin tuloksiin pääseminen sinulle sen vaivan arvosta hyvää.

Painat ”tukka putkella” menemään koko ajan ja elät vain viikonlopuille. Tai vielä pahempaa, painat menemään ja lomalla sitten rentoudutaan. Eli uhraat 47-48 viikkoa vuodesta pelkästään työlle, jotta voit sitten muutaman kerran vuodessa ottaa rennosti ja nauttia elämästä.

Hotelliin voi karata muulloinkin, kuin lomalla. Tai vielä parempaa…sinun ei tarvitse ottaa irtiottoja arjesta ja voit silti elää, kuin olisit aina lomalla.

Elämä on kokonaisuus, mikä on hyvä pitää tasapainossa

Meidän elämäämme mahtuu todella paljon erilaisia asioita. Siellä on velvollisuuksia ja asioita, mitkä on pakko hoitaa, jotta selviää.

On tehtävä jotain ansaitakseen rahaa, millä voi sitten ostaa vähintäänkin välttämättömyyksiä, kuten ruokaa.

Mikäli on onnellisesti naimisissa ja saanut lapsia, niin perheestään on vastuullista pitää huolta. Sama koskee mahdollisia lemmikkejä jne.

Mutta mikään näistä vastuista ja velvollisuuksista ei tarkoita, ettetkö voisi pitää itsestäsikin huolta. Päinvastoin väitän, että ensisijaisesti sinun tulee huolehtia omasta hyvinvoinnistasi, jotta sinulla on voimia ja mahdollisuus huolehtia niistä muista asioista.

Omaa aikaa ja nautintoja voi hyvällä omalla tunnolla sisällyttää myös sinne arkeen. Oli sinulla velvollisuuksia tai ei.

Itseasiassa väitän, että perheesi, työnantajasi tms. saa sinulta paljon enemmän, mikäli olet virkeä, hyvinvoiva, onnellinen, energinen jne.

Tästä on kyse tarkoittamassani itsekkyydessä. Se antaa sinun elää onnellista elämää, mutta samalla mahdollista myös muille paljon enemmän <3

Terveyden metsästys – osa 2

Terveyden metsästys – osa 2

Vuosi 2008 oli todennäköisesti yksi elämäni kiireisimmistä. En kuitenkaan huomannut mihin olin luisumassa, sillä talonrakennusurakka ja riittävä ravinto pitivät fysiikkani, sekä jaksamiseni kasassa.

Vuoden 2007 syksyllä alkanut talonrakennusurakka oli kova fyysinen treeni, mutta väärillä elintavoilla se ajoi lopulta sairauskierteeseen.

Vuoden lopussa, kun olimme vuoden uurastuksen jälkeen päässeet muuttamaan uuteen kotiimme ja parisuhteemme täydentyi perheeksi esikoistyttären syntymän myötä, terveyteni alkoi uudelleen oireilemaan. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut nivelet, vaan suolistoni.

Muistan edelleen varsin hyvin tapaninpäivän 2008 illan. Olimme viettämässä perinteistä jouluamme kävelymatkan päässä vanhemmillani. Vaimoni oli lähtenyt noin kuukauden ikäisen tyttäremme kanssa kotiin aiemmin ja soitti minulle hetkeä myöhemmin, että uudesta kodistamme oli kuulunut kova kolaus (sivuhuomautuksena: kyseessä oli todennäköisesti ns. normaalia ”elämistä” runkorakenteissa).

Huolestuneena lähdin kohti kotia ja muistan kuinka puolivälissä matkaa tunsin itseni huonovointiseksi. Olo oli todella pahoinvoiva, ikäänkuin mahatauti olisi iskemässä, mutta ilman oksennustarvetta – olisiko jopa ollut pientä refluksia. Olo helpotti kotiin päästyäni ja kotonakin kaikki oli näennäisesti hyvin. Tuosta illasta kuitenkin alkoi noin kymmenvuotinen taistelu suolistoni kunnon kanssa.

Tähystys ja tabletteja

Työterveyden kautta sain lähetteen julkiselle puolella ja edessä oli tähystys. Kaikki sen kokeneet varmasti tietävät, että mistään kovin mukavasta kokemuksesta ei ole kyse 🙂

Tähystyksen ja laboratoriokokeiden lopputulemana oli, että paksusuoleni oli tulehtunut. Hoitona kortisonia (yllätys yllätys), sekä ko. sairauteen ”tehoavia” tabletteja, joiden vaikutusmekanismi jäi itselleni tiedusteluista huolimatta epäselväksi. Tässäkö sitä taas oltiin 🙁

No kortisoni tehosi ja seurantalabroissa tilanteeni oli kaikin puolin kunnossa. Tätä ei kuitenkaan jatkunut pitkään, sillä jokusen kuukauden kuluttua olin samassa, ehkä jopa pahemmassa tilanteessa. Ja siitäkin eteenpäin aaltoilin hyvien ja huonojen jaksojen välillä, kuitenkin niin, että jälleen kortisoni oli oikeastaan ainoa asia, mikä rauhoitti tilanteen.

Koska matka kesti vuosia, en rupea, enkä edes pystyisi kertaamaan kaikkia vaiheita tarkasti. Koitan kuitenkin poimia oleellisimmat esiin. Näistä yksi on se tosiasia, että rakennusprojektimme edetessä, myös alkoholin käyttöni kasvoi todella radikaalisti. Työmaalla oli aina olutta janojuomaksi ja näin jälkikäteen voin syvällä rintaäänellä todeta, että se oli suurin yksittäinen tekijä ongelmissani. Ei niinkään alkoholin takia, vaan sen sisältämän gluteenin johdosta.

Hyvin nopeasti tuon diagnoosin jälkeen otin yhteyttä vanhaan tuttuuni Aki Loikkaseen. Vierailu ei kuitenkaan tällä kertaa tuonut mitään uutta ja mullistavaa. Ja miksi olisikaan, sillä tiesinhän jo kaiken, mitä minun tulisikin tietää, kyse olisi vain niiden oppien noudattamisesta. Ja ollakseni rehellinen, ruokavalioni oli lipsunut hurjasti siitä, mitä alunperin olin oppinut.

Back to the basics ja mies kuntoon? No ei se ihan niin mennyt, sillä minulta jäi jotain oleeellista huomioimatta. Keskityin liiaksi syömäni ruuan makrojakaumiin, enkä niinkään ruoka-aineisiin saati niiden laatuun.

Vuosien saatossa tulin testanneeksi lukemattoman määrän eri ruokavalioita ja lisäravinteita. Osuinpa jossain kohtaa oikeaankin, mutta sitten taas erinäisten kokeilujen seurauksena lipsuin siitä, enkä löytänyt punaista lankaani uudelleen.

Vuosien varrella tulin testanneeksi useita erilaisia ruokavalioita ja lisäravinteita, mutta kaikesta tekemisestäni puuttui suunnitemallisuus ja pitkäjänteisyys. Kuvassa vedellään jotain vihersmoothieta, joihin minulla oli tapana sekoittaa kaikkea mahdollista superterveellistä ja supervihreää.

Sivuluisussa syvään päätyyn

Täytyy kuitenkin tuoda esiin, että olin elämääni semityytyväinen. Huolimatta haasteista suolistossani, pystyin treenaamaan ja muutoinkin elämään täysipainoista elämään. Elämänkatsomukseni ja sisimpäni ei kuitenkaan pystynyt hyväksymään sitä tosiasiaa, etten ole 100% terve, vaan palava halu ajoi metsästämään terveyttä.

Useiden eri tekijöiden seurauksena kuntoni kuitenkin huononi loppuvuodesta 2016. Muutaman syyn mainitakseni, niin merkityksellisyyden katoaminen yhdistettynä jo ennestään huonoon suoliston tilaan ja epäsopivaan ravintoon, mikä johti nivelhaasteisiin noin kymmenen vuoden tauon jälkeen 🙁

Näin jälkikäteen ajateltuna tuo on ollut parasta mitä minulle on tapahtunut. Niin kliseistä kuin se onkin, niin ilman tuota romahdusta en olisi ikinä päässyt oman terveyteni kanssa näin pitkälle ja sen päälle kokenut valtaisan henkisen kasvun polun.

Matka on kuitenkin ollut pitkä ja pitänyt sisällään todella syvissä ja synkissä vesissä räpiköimistä. Taistelua hoitosuunnitelmaa vastaan ja epätoivoisesti avun hakemista eri suunnista, joista jokaisella on kuitenkin ollut pieni tai suuri oma merkityksensä.

Näihin yli kymmeneen vuoteen on mahtunut tuskastuttava määrä ihmiskokeita omalla kropallani ja sielullani. Lukuisia kaatumisia ja yhtä paljon ylösnousuja. Vaikka muutamaan otteeseen on tuntunut siltä, että onko tässä mitään järkeä tai pitäisikö luovuttaa, niin lopulta uusi suunta on aina löytynyt – onneksi. Jokainen kokeilu ja erehdys on kuitenkin opettanut aina jotain, mitä nyt kaikkein näiden vuosien jälkeen hyödyntää omaksi parhaakseni.

Tämän bloggaukseni tarkoitus ei ole paljastaa mitään ”ihmelääkettä”, sillä sellaista ei ole. Sitä ei löydy länsimaisesta lääketieteestä, eikä sitä löydy täydentävistä hoidoista. Tämän kappaleen tarkoitus on tuoda esiin se tosiasia, että meitä ei voi paketoida samaan muottiin. Me olemme yksilöitä ja jokaisen on löydettävä se oma juttunsa. En kannusta olemaan kuuntelematta lääkäreitä. Sen sijaan kannustan kuuntelemaan omaa itseä, sillä se kannattaa ja mieluummin ennen kuin on liian myöhäistä.

Sinä olet itsesi paras tuntija, kunhan annat siihen mahdollisuuden. Se voi vaatia paljon työtä tai se voi löytyä joskus helpolla. Ehkäpä jo elät sellaista elämää, mikä tukee hyvinvointiasi ja pitää sinut terveenä.

Tämä oli ”Terveyden metsästys” -sarjani toinen osa. Kolmas ja toivon mukaan viimeinen osa tulee myöhemmin ja siinä tulen kertomaan, että mitkä ovat ne ydinasiat, joita olen oppinut kaikkien näiden vuosien aikana.

Korostan, että en ole keksinyt niitä itse tai perustanut ”huuhaa” -tiedolle. Toki olen lukenut ja katsonut paljon sellaistakin, mitä ei voi tieteellisesti todistaa, mutta pääasiassa luotan tutkittuun tietoon. Siitäkin huolimatta, että sitä löytyy valtava määrä ja osin ristiriitaistakin keskenään.

Loppusanoina voin kertoa voivani tällä hetkellä erittäin hyvin. Veriarvoni ovat viimeisimmän labrakäynnin perusteella lähes normaalit ja olen pystynyt parin vuoden tauon jälkeen hyppäämään takaisin ”askiin”, eli futsalkentille. Miten tähän on tultu ja mikä on nähdäkseni se minun juttuni, sen voit lukea myöhemmin sivustoltani.

Siihen asti: Nauti matkasta, sillä elämä on nyt!

Vasemmalla minä vuonna 2015 ja sama mies vuonna 2019 #nomakeup #nofilter
Paljon kilometrejä takana ja onnekseni ne näkyy, niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin 🙂
Usko siihen silloin lennät

Usko siihen silloin lennät

Oletteko nähneet Niko – Lentäjän poika -elokuvan? Minä olen ja useasti, sillä se kuului vanhemman tyttäreni suosikkeihin aikoinaan. Elokuvassa nuori poro uskoo isänsä olevan joulupukin lentojoukoissa, vaikkei ole koskaan tätä tavannutkaan.

Hän uskoo siihen niin kovasti, että aikoo itsekin oppia lentämään hokien ”Usko siihen silloin lennät”. Uskon loikka ei kuitenkaan tuota toivottua tulosta, vaan päättyy mahalaskuun. Hauskaa – eikö 🙂

Kuten saduissa yleensä, niin tämäkin päättyy onnellisesti ja Niko lopulta löytää isänsä, joka toden totta on osa lentojoukkoja. Tarinan sisällään pitämä opetus on hieno:
Älä koskaan lakkaa uskomasta!

Mihin tässä maailmassa voi sitten uskoa? Tänä sosiaalisen median aikakautena on suorastaan surkuhupaisaa seurata eri palstoilla viriäviä keskusteluja milloin mistäkin aiheesta. Ei uskoisi, että kuvittelemme olevamme sivilisaatiomme huipulla, kun seuraa eri medioiden julkaisuja, sekä aiheiden ympärille syntyvää keskustelua.

Tiedämmekö tosiaan kaiken?

Netti ja SoMe on pullollaan besserwissereitä, jotka uskovat tietävänsä kaikesta kaiken ja ovat järkähtämättömiä oman tietämyksensä suhteen. Mikäli joku erehtyy tuomaan poikkeavaa näkemystä, hyökätään tätä vastaan agressiivisesti ja kaivetaan esiin toinen toistaan vakuuttavampaa faktaa. Tieteellisiä tutkimuksia, mitkä puoltavat omaa näkemystä ja joiden avulla pyritään argumentoimaan vastapuoli hiljaiseksi.

Tieteellinen tutkimus onkin hauska juttu. Ehkä meille ihmisille tuntuu turvalliselta hyväksyä asioita, mitkä ovat tieteellisesti todistettua faktaa. Ja loppujen lopuksi harvan kompetenssi riittää todistamaan tutkimusta vääräksi. Itsellänikään ei riitä asiantuntemusta, kuin muutamaan harvaan asiaan, joissa aidosti pystyn ilman hakukoneiden apua tasavertaiseen väittelyyn.

Mutta sen minkä tiedän, niin ymmärryksemme kehittyy ja laajenee jatkuvasti. Me tutkimme ja opimme koko ajan valtavasti lisää eri aloilta ja sen tiedon pohjalta pystymme muuttamaan käsitystämme eri asioista. Tästä syystä tuntuukin aivan käsittämättömältä, että ei anneta tilaa ajatella avoimesti ja käydä rakentavaa, älyllistä keskustelua yhteisen etumme nimissä.

Uskon asia

Kun jokin asia tieteellisestä todistetaan, siitä tulee uskottava – eikö niin? Entä sitten, kun samasta asiasta on toisistaan poikkeavia tieteellisiä tutkimuksia. Mihin niistä uskoa? Meillä Suomessa, ja muuallakin, asia on ratkaistu antamalla päätösvalta tietyille ”instansseille”, jotka sitten kertovat, mikä on virallista, eli uskomme mukaan oikein.

Mielestäni tässä on vain se ongelma, että mitä kompleksisemmaksi asia menee, sen vaikeampi on tehdä yksiselitteisiä johtopäätöksiä. Muuttujien määrän ollessa suuri, on mahdoton tehdä 100% paikkansapitävää tutkimusta. Tästä syystä tuntuukin käsittämättömältä, että näihin tutkimuksiin perustuen tehdään päätöksiä, joiden oletetaan tuovan 100% odotetun kaltaisia tuloksia.

Tärkeintä ei näyttäisikään olevan miten asiat ovat, vaan miten uskomme niiden olevan.

Myönnetään olevamme rajoittuneita

Tiede on tehnyt todella merkittävää työtä ihmiskuntamme historiassa ja sitä on kiittäminen käsittämättömän monista hienoista asioista. Tuhannet tutkijat ympäri maailman tekevät päivittäin urotekoja meidän ihmisten ja ympäristömme parhaaksi. Valtiot, yritykset, järjestöt ym. tahot mahdollistavat tämän kaiken rahoittamalla niitä.

Tämän kirjoitukseni tarkoitus ei siis suinkaan ole kyseenalaistaa tiedettä ja sen saavutuksia, vaan herättää myöntämään se tosiasia, että me emme kykene ymmärtämään kaikkea. Me emme loppujen lopuksi voi koskaan olla täysin varmoja kovin monestakaan asiasta.

Tästä syystä toivoisinkin, että myös keskusteluissa pidettäisiin yllä toisia arvostavaa ilmapiiriä. Itselleni tulee suorastaan paha olo niistä muiden yläpuolelle itsensä asettavista keskustelijoista, joiden päällimmäinen motivaatio tuntuu usein olevan toisten idiootiksi leimaaminen sen sijaan, että puhaltaisimme yhteen hiileen, arvostaisimme toisia ja erilaisuutta, sekä antaisimme mahdollisuuden toisenlaisille näkemyksille.

Loppusanoina muistuttaisin vielä, vaikka sekin varmaan ”dissataan”, että tiede on aina mennyt eteenpäin. Vanhoja tutkimuksia kyseenalaistetaan koko ajan ja ”oikea tieto” muuttuu jatkuvalla tahdilla. Tämä on hyvä muistaa siinä hetkessä, kun päätät ottaa kaikkitietävän roolin ja hyökätä eri lailla ajattelevan kimppuun.

Peace and love <3

Hetkessä elämisen taito

Hetkessä elämisen taito

Koska olet viimeksi kokenut pysähtyneisyyden tunteen? Sellaisen hetken, milloin aika pysähtyy ja nautit juuri siitä hetkestä kaikilla aisteillasi? Sinulla ei ole kiire minnekään ja sinun on niin hyvä olla, ettet kaipaa mitään muuta juuri sillä hetkellä? Se on taianomainen hetki – olet onnellinen tekemättä mitään, vaikka itseasiassa koet elämää kovemmin, kuin ehkä koskaan.

Itselläni, kuten varmaan useimmilla muillakin, näitä hetkiä oli useammin lapsuudessa. Näin aikuisiällä en edes muistanut miltä se tuntuu, kunnes havahduin siihen, että se tapahtui. Istuin nauttimassa aamukahviani yksin. Vaikka ympärilläni oli ihmisiä, ne eivät häirinneet minua. Tuijotin vain lumoutuneena merelle, eikä minulla ollut kiire minnekään. Tunne oli samaan aikaan vapauttava ja voimaannuttava. Se oli jotain, mitä haluaa kokea uudelleen.

Olimme perhelomalla Thaimaan Khao Lakissa ja toisen päivän aamupalan jälkeen jäin yksikseni vielä nauttimaan kupillisen kahvia. Matkaväsymys takana, loma vielä edessä ja ei mitään kiirettä. Tuo hetki oli suorastaan maaginen.

Päästäkseni tuohon mahtavaan olotilaan, kokeilin meditaatiota, useitakin kertoja, mutta se ”vain” rauhoitti. Tuijottelin järvelle ja kuuntelin laineen liplatusta saunan jälkeen, vailla toivottua tulosta. Yritin montaa muutakin juttua, mutta vastaavaan tilaan ei pääse yrittämällä – ei vaikka kuinka puristaisi.

Helpommin sanottu kuin tehty

Aloitin kirjoittamaan tätä blogitekstiä yli kuukausi sitten. Homma lähti käyntiin vauhdilla, mutta sitten kirjoittamisen tahti hyytyi. Se ei johtunut siitä, etteikö olisi kiinnostanut, vaan jostain mystisestä syystä en saanut puettua sanoiksi ydintä kokemuksistani.

Aloitin kirjoittamisen yhä uudelleen ja uudelleen. Joka kerta sain aikaiseksi yhden ainoan lauseen – saatoin saada kaksikin, mutta toisen sitten pyyhin pois. Tätä jatkui siis viikkoja, kunnes harkitsin luovuttamista koko artikkelin suhteen. Koin kuitenkin tärkeäksi saattaa sen päätökseen, vaikka uusiakin aiheita alkoi ”pulpahdella”. Jatkoin ajatuksien kokoamista ilman läppäriäni. Usein mietin ja pyörittelin asioita lenkkeillessäni. Ja lopulta ne oleelliset palaset loksahtivat paikoilleen, sain kiinni siitä, mistä halusinkin.

Ratkaisun avaimet

Kuten jo aiemminkin totesin, niin tee asioita, joista nautit ja keskity aina siihen, mitä kulloinkin olet tekemässä. Hyvää olotilaa ei kuitenkaan synny, mikäli keskityt asiaan keskittymiseen. Tällöin olet (jälleen) suorittamisen oravanpyörässä, vaikka pyrkimyksesi onkin hyvä. Sanon sen vielä kerran: lopeta yrittäminen! …ja keskity sen sijaan mahdollistamaan olosuhteet.

Ensinnäkin tekemiselle tulee varata aikaa. Kun sinulla ei ole painetta suoriutua tiettyyn kellonlyömään mennessä, niin tekemiseen tulee tietty rentous. Voit halutessasi pitää taukoja ja miettiä mitä nyt mieleesi juolahtaakaan. Tähän myös oleellisesti liittyy se, ettei ole pakkoa saada työtä valmiiksi määräaikaan mennessä. Voit halutessasi lopettaa ja lähteä vaikka terassille.

Toisekseen sinun tulee antaa lupa keskittyä itseesi. Parisuhteessa ja perhe-elämässä et enää ole ainoa, jolle haluat vilpittömästi hyvää. Ja usein muut asetetaan omien tarpeiden edelle, mikä pitkään jatkuneena ”jää päälle”. Tällöin unohdetaan ne omat, luontaiset taipumukset/mieltymykset. Muista kuitenkin, että on ihan hyväksyttävää asettaa myös itsensä etusijalle ja antaa itselle lupa nauttia omista jutuista.

Otin töistä iltapäivän vapaata ja suuntasin yksikseni Tampereelle.
Vaikka reissun tarkoitus onkin jotain muuta, niin olen oppinut nauttimaan myös matkasta. Bussin penkillä on aikaa omille ajatuksille.

Mitä näistä kahdesta asiasta sitten seuraa?
Kun otat itsellesi aikaa ja annat luvan keskittyä itseesi, niin sinulle tulee vapauden tunne – se sama tunne, mitä varmasti koit lapsuudessasikin usein 🙂

Olemme kaikki yksilöitä, joten en voi taata, että tulet onnistumaan. Voin kuitenkin lämpimästi suositella kokeilemaan. Ja mikäli tulosta ei näillä eväillä synny, niin jatka omien keinojesi etsintää.

Terveyden metsästys – osa 1

Terveyden metsästys – osa 1

Vuoden 2005 alkaessa, koin olevani elämäni vedossa. Pelasin talvet salibandya ja futsalia, sekä kesäisin jalkapalloa. Myös rakkauselämä kukoisti ja vapaa-aika oli lievästi sanoen vauhdikasta. Enpä olisi tuolloin uskonut miten vuosi tulisi päättymään.

Kesällä 2005 suuntasimme silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni kanssa Kreikkaan Rhodoksen saarelle. Muistan, että tuolloin meressä pulikoidessani havainnoin vasemmassa polvessani naksahtelua. En liioin siitä huolestunut, vaikka syytä olisi ollut.

Polveni jäykistyi hiljalleen ja tilanne paheni syksyn mittaan niin, etten lopulta kyennyt aloittamaan futsalin sarjakautta lokakuussa. Lopulta menin polvestani lääkäriin ja erinäisten seikkailujen kautta päädyin leikkauspöydälle, missä vasen polveni tähystettiin. Olin jälleen toivoa täynnä – parin viikon kuntoutus ja olisin lenkkipolulla.

Toisin kävi, sillä toipuminen ei sujunut odotetusti ja myös oikea polveni alkoi oireilemaan. Lopulta jo normaali liikkuminen oli vaikeaa ja myös muut niveleni kipeytyivät. Reumalääkäri kirjoitti kerralla koko normaalin arsenaalin lääkkeitä. Muistan kuinka kävelin muovikassillinen pillereitä onnellisena kotiin – kohta on mies taas kunnossa.

Kuinka väärässä jälleen olinkaan. Ainoa mikä toimi oli kortisoni, mitä ei kuitenkaan voinut ottaa pysyvään käyttöön. Ei muuta kuin lisätään annostusta. Tässä kohtaa havahduin – onko tämä tosiaan ainoa keino? Haluanko syödä näitä loppuelämäni?

Lienee paikallaan mainita, että tuolloin ei ollut tarjolla niin valtaisaa määrää tietoa kuin nykyisin. Tästä syystä olin hyvin epätoivoinen, sillä en löytänyt vaihtoehtoja. Onnekseni hyvän ystäväni isoveljellä oli ollut omat terveydelliset haasteensa ja sovimme tapaamisesta. Hän on muistellut tuota kohtaamista jälkeenpäin, kuinka huonossa kunnossa olinkaan ollut – niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Tuo tapaaminen on kuitenkin yksi elämäni käännekohdista. Vaikka en silloin tajunnut millaisen muutoksen se tulisi loppuelämälleni antamaan, olin varovaisen toiveikas – minulla oli vaihtoehto.

Matka tuntemattomaan

Keskustelun päätteeksi sain puhelinnumeron ja neuvon mennä tapaamiseen avoimin mielin. Tuo puhelinnumero oli lääkäri Aki Loikkasen vastaanotolle, minne sain ajan varattua noin kuukauden päähän. Aikaa tapaamiselle pyydettiin varaamaan kaksi tuntia! Olin yllättynyt, olihan aiemmat lääkärini hoitaneet asiansa 15 minuutissa.

Odottavaisin mielin alkoi matkani tuntemattomaan. Olimme keskustelleet ystäväni veljen kanssa mm. ruokavaliosta ja mietinkin, että mitä minä muka tein väärin. Olinhan pyrkinyt syömään ruokavaliosuositusten mukaan ja alkoholinkäyttönikin oli minimaalista johtuen lääkityksestä.

Viimein astuin Akin vastaanotolle ja niinikään tämäkin tapaaminen on jäänyt mieleeni ikuisesti. Se ei todellakaan ollut miellyttävä kokemus, sillä Akin tyyliin kuului provosoida todella voimakkaasti. Hän haastoi ja laittoi miettimään asioita kokonaan uudella tavalla. Olennaisin kysymys kuului, että mikä on tavoitteeni? Vastasin, että saada niveleni kuntoon. Kuinka suppeasti ajattelinkaan, sillä Akin näkemyksen mukaan kyse oli kehon terveyden palauttamisesta kokonaisvaltaisesti.

Hankin itselleni Aki Loikkasen kirjoittaman kirjan, missä käydään hyvin yksityiskohtaisesti hänen kehittämänsä h-limit -ruokavalioratkaisu läpi. Kuten kuvasta näkyy, niin teos on ollut kovassa käytössä. Olen lainannut sitä vastaavien ongelmien kanssa taistelleille ystävilleni.

Keskeisin osuus prosessissa oli ruokavaliolla, missä Aki luotti imeytyvien hiilihydraattien rajoittamiseen. Hän suositteli aiheeseen perehtymistä varten tutustumaan Zone -diettiin ja lisäksi sain mukaani yksinkertaisen listan, missä ruoka-aineet oli jaettu kolmeen kategoriaan:
– rajoittamattomat / täysin soveltuvat
– määrärajoitteisest
– ei soveltuvat

Tämä lista oli hyvä ja helppo lähtökohta h-limit -ruokavalion noudattamiselle.

Lisäksi Aki kirjoitti listan tukihoidosta, eli käytännössä lisäravinteista, jotta ravitsemuksen vastuut täyttyisivät ja näin estettäisiin sekä korjattaisiin mahdolliset puutostilat.

Olen säilyttänyt Akin alkuperäisen tukihoitolistan.
Efamol ja Solgar on jälkikäteen lisätty siihen, kuten käsialasta voi päätellä.

Akin hoitomenetelmän ydin oli siinä, että sairauden syyn ollessa tuntematon, hoidetaan koko kehoa mahdollisimman monipuolisesti. Näin toimittaessa kehon terveys palautuu ja sairaudesta on mahdollista parantua.

Parantuminen alkaa

Ajelin kotiin Helsingin Tapulikaupungista pää sekaisin kaikesta siitä informaatiosta, mitä olin ottanut vastaan. Oloni oli kuitenkin erittäin toiveikas ja maltoin tuskin odottaa, että miten ruokavalio- sekä tukihoito vaikuttaisi. Aki lupasi kahdessa viikossa muutoksen voinnissani, mikä johtuisi tulehduksen rauhoittumisesta kehossani.

Ensimmäiset päivät olin todella uupunut, kuten odotettavissa olikin. Hiilihydraattien rajoittamisesta seurasi vetämätön olotila, mikä poistui kuitenkin muutamassa päivässä ja seurauksena oli huomattava vireystilan paraneminen. Aloin päivä päivältä voimaan paremmin ja se oli sanoinkuvaamattoman hieno tunne.

Se oli vuoden jatkuneen tuskan sekä epävarmuuden jälkeen parasta, mitä pystyin kuvittelemaan. Nyt tosiaan elettiin jo syksyä 2006 ja olin ollut käytännössä vuoden harrastamatta. Pystyisinkö sittenkin vielä joskus juoksemaan pallon perässä?

Vaikka vireystila kohenikin nopeasti ja tulehdus sammui, niin varsinainen paranemisprosessi oli pitkä. Keväällä 2007 olin toipunut jo niin hyvin, että kykenin aloittamaan rullaluistelun. Muistanen ikuisesti sen aurinkoisen kevätaamun, kun luistelin töihin ja radiosta soi Rihannan Umbrella – vitsi mikä voittajafiilis!

Paluu kentille ja uuden alku

Syksyn 2007 alkaessa, alunperin jättimäinen reumalääkitykseni oli purettu lähes kokonaan. Vointini oli niin hyvä, että kykenin tekemään paluun jalkapallokentille – tunne oli sanoinkuvaamattoman hieno.

Elämä oli taas raiteillaan, mutta isoimmat saavutukset vielä edessä. Menimme tyttöystäväni kanssa naimisiin 1.9.2007, minkä jälkeen olimme valmiita perheenlisäykseen. En tiedä miten olisimme toimineet ilman parantumistani, sillä lasten tekeminen ei aiemmalla lääkitykselläni olisi tullut kuuloonkaan.

Marraskuussa 2008 syntyi esikoistyttäreni ja reilut kolme vuotta myöhemmin toinen. Molemmat terveinä ja iloisina – aivan kuten isänsäkin.

Mihin ”puoskarilakia” tarvitaan?

Mihin ”puoskarilakia” tarvitaan?

Vuonna 2008 Sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän, minkä tavoitteena oli selvittää vaihtoehtohoitoihin liittyvät, potilasturvallisuuteen mahdollisesti vaikuttavat ongelmat. Vuonna 2009 työryhmä esitti, että tiettyjen potilasryhmien hoitoa rajoitettaisiin. Rajoituksen mukaan muu kuin terveydenhoidon rekisteröity ammattihenkilö voisi hoitaa vakavia sairauksia ja potilasryhmiä vain yhteistyössä lääkärin kanssa.

Asia ei kuitenkaan edennyt eduskunnan käsittelyyn, kunnes lokakuussa 2018 jätettiin lakialoite laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta. Aloitteen mukaan tarkoituksena on varmistaa, ettei potilas jäisi vakavissa sairauksissa ilman lääketieteellistä taudinmääritystä tai mahdollisuutta siihen.

Edellä mainitun mukaisesti toteutettuna, lakialoite onkin ehdottoman kannatettava. Ongelmaksi kuitenkin nousee se, että lain todellinen sisältö on jotain aivan muuta. Käytännössä sillä mahdollistetaan kaiken muun, kuin viralliseen hoitosuositukseen perustuvan hoidon estäminen.

Jo nykyiselläänkin vaarallisesti toimivien, virallisesta linjasta poikkeavien lääkärien työhön on mahdollisuus puuttua ja on puututtukin, niin ettei tiukennukselle pitäisi olla tarvetta. Kysymys kuuluukin: kuka tästä hyötyy ja mitä?

Ketkä vaihtoehtohoitoja käyttävät

Toinen kysymys on, että miksi ihmiset ylipäätään hakeutuvat vaihtoehtohoitojen pariin? Yleisin vastaus lienee, että virallinen hoito ei ole tuonut apua. Kyseessä siis täysivaltainen ihminen, joka haluaa panostaa kokonaisvaltaiseen terveyteensä. He ovat tietoisia ratkaisustaan ja sen mahdollisista seurauksista. Varsinkin mahdollisten seurauksien informoimisesta nykyinenkin järjestelmä huolehtii tehokkaasti.

Sairas ihminen, joka haluaa parantua, ei varmasti halua itselleen pahaa. Hän on mahdollisesti käynyt läpi liudan tutkimuksia ja kokeillut lääkehoitoa, jopa useita eri vaihtoehtoja, mitkä ovat olleet tuloksettomia. Hän haluaa etsiä itselleen parasta mahdollista ratkaisua, ja tähän hän ei valitettavasti saa apua. Hän saattaa siis olla jopa epätoivoinen jäädessään ilman apua. Jälleen kysymys: mikä tälläisen ihmisen ajaa epätoivoon?

Parastahan koko asiassa on se, että nämä vaihtoehtoisiin menetelmiin tukeutuneet ihmiset saavat kaipaamansa avun. Surullisinta taas se, että epäonnistuneista vaihtoehtohoidoista uutisoidaan isosti ja samaan aikaan virallisen suosituksen vastaava tuloksettomuus hiljaisesti hyväksytään. Raivostuttavaa taas on se, että vaihtoehtohoitojen vasta-argumentteina käytetään hopeavettä sekä mustaa salvaa, mikä on varsin tarkoituksenhakuista provosointia siinä, missä uskomushoito ja puoskarointi termien käyttäminenkin.

HUOM! En missään nimessä kyseenalaista suomalaista terveysosaamista, sillä se on huippua. Iso kiitos kaikille sen parissa työskenteleville. Toivoisin kuitenkin avarakatseisempaa näkemystä silloin, kun virallisin hoitomenetelmin ei ole ratkaisua olemassa. Usein kyseessä on elintapasairaudet, joiden nimikin jo mielestäni kertoo, missä on ongelman todellinen juurisyy. Ihmisillä, jotka haluavat parantua muuttamalla elintapojaan, tulisi olla siihen oikeus, sekä mahdollisuus saada kaikki mahdollinen apu.

Tämä ei ole ainoastaan kyseisen henkilön etu, vaan myös suomalaisen yhteiskunnan etu. Jo nykyisellään terveysmenojen kasvu on kestämätöntä ja vaikka rahaa olisikin, niin toimivien, sekä riittävien resurssien järjestäminen on haastavaa, kuten ”SoTen” ratkaisuyritykset ovat osoittaneet.

Tieteeseen ja tutkimukseen perustuvan suosituksen dilemma

Itsestäni tuntuu käsittämättömältä, että avoimessa, tieteeseen ja tutkimukseen vahvasti tukeutuvassa yhteiskunnassamme, ummistettaisiin silmämme lukemattomilta mahdollisuuksilta, mikä samalla rajaisi ihmisten terveyden vain tietyn näkemyksen omaavien käsiin.

Ongelmana on käytössämme olevien suositusten rajoittuneisuus. Samaa sairautta hoidetaan samoin metodein, eikä oteta huomioon yksilöllisyyttä. Se mikä toimii valtaosalle ei toimi kaikille. Taustalla voi olla geeniperimää, huono ruokavalio, vähäinen uni, stressiä, suolisto-ongelmia jne.

Se mikä toimii yhdelle, ei välttämättä auta toista.
”Samaan muottiin valamisen” sijaan, olisi hvyä kuunnella ja etsiä avoimesti muitakin vaihtoehtoja.

Luotamme sokeasti viralliseen näkemykseen, ja suljemme kaikki muut mahdollisuudet pois. Tätä en voi käsittää; varsinkin, kun länsimainen lääketiede on monissa sairauksissa on neuvoton. Yksinkertaisena esimerkkinä tuki- ja liikuntaelinsairaudet, joissa valitettavan usein helpotetaan oireita lääkityksellä ja lopulta päädytään leikkaushoitoon, vaikka ongelma olisi poistettavissa yksinkertaisin keinoin (liikunta, lihashuolto, hieronta jne.).

Miksi me täällä Suomessa kuvittelemme olevamme viisaampia, kuin muut. Esimerkiksi Saksassa hyväksytään rinnakkaisia hoitomuotoja, kuten funktionaalisen lääketieteen käyttö. On myös olemassa tutkimusnäyttöä muun muassa ravinnon ja suolistobakteerien vaikutuksesta terveyteen, mutta niiden sijaan Suomessa turvaudutaan mieluummin lääkehoitoon – miksi?

Maailmasta löytyy tutkimuksiin perustuvaa tietoa vaihtoehtoisten hoitomuotojen tueksi. Tämä valtava ”terveyden aarrearkku” oltaisiin entistä tiukemmin rajaamassa pois lakialoitteen toteutumisen myötä. Itse toivoisin mahdollisimman kattavaa ja avointa ratkaisuvaihtoehtojen hakemista ilman, että niistä nousisi arvovaltakysymyksiä. Kyse on loppupeleissä kuitenkin meistä ihmisistä ja meidän terveydestämme. Oma terveys on henkilökohtainen asia, ja sen ylläpitäminen kaikin mahdollisin tulee kuulua perusoikeuksiin.


Onnellisena jaksaa paremmin

Onnellisena jaksaa paremmin

Työuupumus on varsin yleistä nykyään ja ehdottomasti vakavasti otettava asia. Yhteiskuntamme toimii sitä paremmin, mitä terveempinä ihmiset pysyvät. Jokaisella sairauslomapäivällä on hintansa, mutta pitkittyneissä tapauksissa hinta voi olla todella kova, eikä vähiten sairastuneelle itselleen.

Omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin kannattaa panostaa, ennen kuin on liian myöhäistä. Tällä viittaan siihen, että tietyn pisteen jälkeen ei pärjää ilman ulkopuolista apua. Parempi ottaa ohjat omaan elämäänsä, kun on siihen mahdollisuus. Hyvään elämään riittää ihan perusasiat. Mitä useampi näistä on kunnossa, sitä paremmin jaksaa:

  • Uni / lepo
  • Ravinto
  • Liikunta
  • Sosiaaliset suhteet
  • Elämän mielekkyys

Mikäli elämänhallinta on muutoinkin hukassa, ei ole mikään ihme, jos työ uuvuttaa. Tähän väliin on hyvä alleviivata, että tarkoitukseni ei ole vähätellä uupumusta itsessään, vaan tarjota vinkkejä sen ennaltaehkäisyyn. Minulla on omakohtaista kokemusta näiden jokaisen osa-alueen vaikutuksesta ja vilpittömästi uskon, että niistä on apua jokaiselle meistä (en ole siis alan ammattilainen ja jokainen voi itse päättää haluaako niitä kokeilla).

Mielekäs elämä

Friedrich Nietzschen mukaan ”Se jolla on miksi elää, voi kestää melkein mitä tahansa miten”. Tätä ajatusta lainasi usein myös saksalaisten keskitysleireiltä selvinnyt Viktor E. Frankl.

Keskitysleirivertaus on nyky-yhteiskuntaan kaukainen, mutta ajatuksen syvin viisaus piilee siinä, että elämän kokonaisuudessaan pitäisi olla mielekästä. Mikäli työ ei ole mielekästä, sen tulisi vähintäänkin mahdollistaa asioita, mitkä antavat elämälle merkityksen.

Mikäli työnteko on pakkopullaa ja vie suurimman osan ajasta, niin fyysisesti kuin henkisestikin, uupumus tulee ennemmin tai myöhemmin. Toki ihmisen persoonallisuudellakin on merkitystä. Tunnollinen ihminen helposti ylikuormittaa itsensä, siinä missä joku toinen mukautuu tilanteeseen, eikä tekemättömät työt seuraa vapaa-ajalle.

Kuitenkin pitää muistaa, että mielekäs työ itsessään auttaa jaksamaan. Tunnollinenkin ihminen jaksaa, mikäli hän nauttii työstään ja kokee olevansa merkityksellinen.

Mikä on sinun elämäsi tarkoitus?

Suuri kysymys, mihin harva löytää yksiselitteisen vastauksen. Suosittelen kuitenkin miettimään elämäsi tarkoitusta, mikäli haasteet kasautuvat päälle ja elämänilo on kateissa.

Elämän tarkoituksella viittaan tässä merkityksen löytämiseen elämään. Usein tämä vaatii paluuta kauas menneisyyteen, aikaan jolloin sinulla oli vain mahdollisuuksia. Mikä teki sinut tuolloin onnelliseksi? Mistä asioista nautit? Millainen ihminen ylipäätään olit?

Valitettavan usein moni meistä hukkaa oman elämänsä hallinnan, sillä aika kuluu vain suorittamiseen ja kuljemme sumussa ”automaattivaihde” päällä. Kun olet riittävästi tutustunut itseesi ja siihen ihmiseen, mikä joskus olit, on aika kysyä elätkö tällä hetkellä itsesi näköistä elämää? Mikäli et, niin muuta se!

Muutoksen aloittaminen on hyvin helppoa, se vaatii ainoastaan päätöksen. Tärkeintä on tehdä vain se iso päätös, että haluaa muutosta. Tämän jälkeen on aikaa miettiä, että miten sen muutoksen toteuttaa. Maaliin pääseminen voi viedä aikaa, mutta ellet aloita, et ainakaan pääse perille.

Elämä on matka, mistä kannattaa nauttia nyt. Ei kannata odottaa liian pitkään, sillä jokainen päivä voi olla se viimeinen. Jos et ole tyytyväinen elämääsi, tee asialle jotain. Usko siihen, että muutos on mahdollinen!