Terveyden metsästys – osa 3

Tervetuloa ”Terveyden metsästys” -sarjan kolmanteen, ja samalla viimeiseen, osaan. Olen parissa aiemmassa käynyt läpi omaa tutkimusmatkaani terveyden ja hyvinvoinnin parissa, joista jälkimmäinen osa päättyi vuoden 2020 kevääseen.

Nyt eletään vuoden 2021 alkupuolta ja edellisestä tekstistä on siis noin vuosi aikaa. Olen odottanut tätä hetkeä kauan ja voin kertoa olevani siitä äärettömän innoissani. Matkani viimeisten lähes kahdenkymmenen vuoden aikana on ollut pitkä, mutta opettavainen ja tehnyt minusta ihmisen, mikä olen nykyisin.

Vuosiin on mahtunut useita kaatumisia, mutta sieltä on noustu aina ylös. Olen tehnyt lukuisia turhia ”ihmiskokeita” ja oppinut poimimaan asiat, mitkä lopulta ovat merkityksellisiä omassa hyvinvoinnissa. Innoissani olen siitä, että saan jakaa tämän kokemuksen ja oppini avoimesti, jotta sinun ei tarvitsisi käydä samaa matkaa virheineen.

Mikäli et ole vielä lukenut kahta ensimmäistä osaa, suosittelen lukemaan ne ensin. Mikäli olet ne jo lukenut, tai vaikka et olisikaan, niin toivon sinun jaksavan lukea tämän tekstin loppuun asti. Uskon siitä olevan sinulle vilpittömästi apua, olipa sinulla sitten terveyden kanssa haasteita tai haluat muuten vain panostaa omaan hyvinvointiisi.

Osa 1

Osa 2

Ihmeellinen korona -kevät 2020

Keväällä 2020 oltiin ihmiskuntana uuden edessä. Kuten muissakin maissa, niin myös Suomessa ryhdyttiin toimenpiteisiin, minkä kaltaisiin ei rauhan aikana oltu aiemmin nähty tarvetta. Tämä johti etätyön lisääntymiseen ja siihen, että aikaa vietettiin enemmän kotona. Itselleni nämä molemmat olivat olennaisen tärkeitä oman henkisen hyvinvointini näkökulmasta.

Aiemmin kotona oleiluni oli aivan liian paljon tietokoneen ruudun tuijottamista ja kahvin juontia. Tajusin sen itsekin ja nyt, kun tuo aika tulisi vain lisääntymään, oli pakko keksiä muuta tekemistä. Niinpä aloin tekemään kesken jääneitä pikkuremontteja loppuun, uusin takapihan terassin ja pilkoin pari mottia puunrunkoja käsipelillä takkapuiksi.

Myös liikuntaan oli haettava uusia vaihtoehtoja, mikä pakotti minut hoitamaan oman fysiikkani maltillisemmin kuntoon. Jalkapallo ei ollut mikään lempein urheilumuoto ennestään kipeille nivelilleni.

Aloin kävelemään enemmän ja juoksemaan vain silloin, kun se tuntui hyvältä. Ulkoilun myötä elämääni tuli toinenkin merkittävä muutos: huomasin luonnon positiivisen vaikutuksen. Aloin tekemään pitkiä lenkkejä usein vain luonnon äänissä rauhoittuen ja välillä podcastien avulla itseäni kehittäen.

Kotimme kellariin hommasimme käsipainot ja levytangon, mutta niiden ollessa varsin kevyet, en pystynyt niillä tekemään itselleni vahinkoa. Paitsi, että niiden avulla kykenin järkevästi kasvattamaan tukilihaksia, ne pakottivat mielikuvituksen käyttöön, uusien tekniikoiden opetteluun ja siten kokonaisvaltaisempaan treeniin.

Kolmas asia, ja mahdollisesti se kaikista tärkein, oli työn ilon löytyminen. Se ei löytynyt itse työn kautta, vaan työolosuhteiden kautta. Monien muiden yritysten tavoin, omanikin siirtyi varotoimena laajamittaiseen etätyöskentelyyn.

Työni luonne mahdollistaa lähes kaiken hoitamisen etänä. Itseni johtaminen on ollut aina yksi vahvuuksistani, kuten myös digitaalisten työkalujen hyödyntäminen, joten kotiin jääminen ei tuottanut minulle mitään vaikeuksia.

Alusta alkaen etätyöskentely tuntui todella luontevalta ja halusin jatkaa sitä, vielä kaikkien sulkutoimien jälkeenkin. Suurin vaikutus oli kuitenkin kesän saapumisella, sillä ilmojen lämmettyä siirsin konttorini käytännössä koko kesäksi pihalle.

Kesä oli aurinkoinen, joten inspiroivan ja puhtaan työympäristön lisäksi sain samalla auringonvalon tuomat terveyshyödyt, sekä kivan rusketuksen päälle. Voin kertoa, että nautin työpalavereista suunnattoman paljon ja positiivinen vire edesauttoi myös työsuorituksiani huomattavan paljon.

Paras palkinto oli kuitenkin henkisen hyvinvoinnin kasvu, minkä loppuhuipennus oli vielä kokematta.

Kun Suomi jälleen touko-kesäkuussa aukesi, olin muiden tavoin täynnä energiaa. Jalkapallotreenit alkoivat luonnonnurmella ja olin paremmassa kunnossa, kuin vuosiin. Myös niiden päälle nautitut jälkipelit paikallisella terassilla nousivat aivan uudelle ulottuvuudelle. Pystyin nauttimaan elämästä tavalla, millaista en ollut kokenut kymmeneen vuoteen – kesäkuu 2020 oli itselleni täydellinen 🙂

Täytin kesäkuussa 40 -vuotta ja mieleeni on jääneet noista juhlista muun muassani ystäväni sanat, joiden mukaan näytin korkeintaan 30 -vuotiaalta – siltä se myös tuntui 🙂

Summattuna kolme tärkeintä asiaa:
1.) Kokonaisvaltainen fyysinen treeni, kuitenkin itselle lempeästi, auttoi saamaan kroppani parempaan kuntoon.
2.) Työn, ja tekemisen ylipäätään, mielekkyyden löytyminen, sekä luonnossa rauhoittuminen.
3.) Positiiviseen flow -tilaan pääseminen edellämainituista asioista, sekä auringosta ja sulkutilan loppumisesta johtuen.

Huipennuksena ikimuistoiselle kesälle 2021, todistin vielä kerran itselleni ja muille, että olin palannut terveen kirjoihin. Olin treenannut läpi kesän jalkapalloa IV -divisioonajoukkueen mukana ja saanut satunnaisia minuutteja otteluiden loppupuolella. Syksyn lähestyessä pelaajakato kohtasi joukkuettamme ja jouduin pakon edessä pelaamaan täysiä 90 minuuttisia. Olin kuitenkin saanut itseni niin hyvään kuntoon, että varsinkin viimeisessä ottelussa kunto kesti, askel ei enää painanut, eikä niveliä kolottanut – ai että se tuntui hyvältä!

Pohjatyö oli tehty jo ennen koronaa

Vaikka kevät oli monessakin mielessä itselleni käänteentekevä, niin olin toki löytänyt hyvän balanssin jo paljon ennen vuotta 2021.

Jo vuosikymmenen vaihtuessa 2020 -luvulle, jaoin uudenvuoden Insta -päivityksessäni hyviä vibojani. Olin vihdoinkin pääsemässä takaisin jaloilleni ja elämääni tulvi hyviä asioita muutoinkin, kuin vain terveyteni osalta.

Terveyden metsästyksen matkallani tapahtuneesta käännekohdasta kerroin jo edellisessä osassa. Olin löytänyt itselleni ja ruokavaliooni sopimattomat asiat, sekä toisaalta sitä tukevat jutut. Minun ei enää tarvinnut poukkoilla ruokavaliosta toiseen ja pystyin unohtamaan myös ylimitoitetut lisäravinteilla ym. tukihoidoilla tekemäni kokeilut.

Olin ”sementoinut” tietyt perusjutut arkeeni ja riitti, kun pidin niistä noin 80% kiinni. Käytännössä toteutin hyviä juttuja sunnuntaista perjantai -iltaan ja perjantai -iltana, sekä lauantaisin otin rennommin. Tämä tarkoittaa paria lasillista hyvää punaviiniä, pari gluteenitonta olutta ja mahdollisesti kebab salaatilla tai vastaava gluteeniton, sekä ketogeeninen ruoka.

Seuraavaksi listaan ne asiat, mitkä eivät enää missään määrin kuulu ruokavaliooni.


Tämä on yksi tarinani tärkeimpiä kohtia, joten luethan ne ajatuksella!

1.) Gluteeni: tämä on ehkäpä se kaikista pahin viholliseni, mitä tulee ruokaan. Olen ollut aiemminkin gluteenittomalla hyvin tuloksin, mutta sitten lipsunut siitä ja joutunut palaamaan takaisin gluteenittomaan. Oireet eivät välttämättä tule yhdestä tai useammastakaan leivästä, mutta säännöllisesti käytettynä tilanne pahenee.
Tarkkaile itseäsi: mikäli joudut esim. syntymäpäiväkahvien yhteydessä nautittujen kakkujen ja muiden leivonnaisten jälkeen käymään seuraavien tuntien aikana vessassa, gluteeni ei todennäköisesti sovi sinullekaan. Se ei ole normaalia suoliston toimintaa.

2.) Karrageeni(E407): salakavala lisäaine, mitä käytetään stabilointiaineena mm. kermoissa. Salakavalaksi nimitän tätä siksi, että kyseessä on levien tukirakenne, jolloin luonnollisuus antaa ”luvan” käyttää sitä myös luomutuotteissa. Itselleni kävi niin, että käyttämäni kookoskermavalmistaja lisäsi huomaamattani karrageeniin tuotteeseen. Sattumaa tai ei, mutta käytin tuolloin kyseistä tuotetta paljon ja samaan aikaan taistelin suolistoni kanssa epätoivoisesti. Onneksi lopulta huomasin muutoksen. Myös eräs maitotuotevalmistaja on poistanut ja taas lisännyt karrageenin omaan luomukermaansa. Vilpittömästi suosittelenkin tarkistamaan ostamasi tuotteen ainesosat.
Wikipedia -artikkeli karrageenista – lopussa mainittu, että kaupallinen tuote yleensä turvallinen 🙂
PubMed -hakemistosta löytyvä tutkimus karrageenin vaikutuksista suolistotulehduksiin.

3.) Vihreä tee: tämä onkin mielenkiintoinen asia kiellettyjen aineiden -listallani. Syy-seuraussuhde on kiistaton; juotuani vihreätä teetä, alle tunnissa minulle tulee älyttömän huono ja seuraavan vuorokauden kuluessa huomaan suolistoni jälleen olevan ”hälytystilassa”, ja rauhoittuminen ottaa useamman viikon. Tämän asian olen todistanut itselleni niin monta kertaa, että en ole valmis sitä enää kokeilemaan. Minulla on teoria, mikä tämän aiheuttaa, mutta en ole löytänyt tarpeeksi vakuuttavaa tutkimusnäyttöä sen tueksi, joten en ala sitä tässä jakamaan. Olen kuitenkin löytänyt kohtalotovereiden keskusteluita, bloggauksia ym. sen verran paljon, että todennäköisyys teorialleni on vähintäänkin kohtuullinen.
Huom: Kombucha valmistetaan usein vihreästä teestä, ja olen huomannut sen juomisella olevan myös vaikutus suolistoni toimintaan. Vaikutus ei ole yhtä välitön ja vahva, mutta usein jo yksikin pullo(5 dl) riittää suistamaan suolistoni epätasapainoon.
Vinkki: Vihreän teen ja Kombuchan juomisella on pääsääntöisesti vain erittäin hyviä, terveyttä edistäviä vaikutuksia, joten suosittelen juomaan niitä, ellet kuulu kohtalotovereihini 🙂

4.) Maapähkinät: Yksi pahimmista allergioiden aiheuttajista, mutta itselläni ei ole kyse mistään anafylaktisen shokin kaltaisesta tai lähellekään siihen verrattavasta. Olen useamman kerran joutunut toteamaan, että en voi maapähkinöitä syödä. Ne eivät yksinkertaisesti sula ruuansulatuksessani. Maapähkinästä en suoranaisesti ole todennut mitään vaikutuksia terveyteeni, mutta tuo yksinkertainen ongelma/asia1 kertoo riittävästi, ettei minun kannata niitä syödä. Manteleiden, saksan-, para-, macademia, pistaasi-, pekaani-, ym. pähkinöiden, eikä siementen kanssa ole vastaavia ongelmia.

5.) Maito, Soija, Maissi, Kaura: näillä ruoka-aineilla on vähäinen vaikutus, mutta säännöllisesti käytettynä aiheuttavat ongelmia. Kaikkiin liittyy myös sellainen näkökulma, että kyseessä ei välttämättä ole yksiselitteisesti itse ruoka-aine, vaan sen laatu esimerkiksi prosessointiin tai torjunta-aineisiin liittyen. Esim. maidon kohdalla puhutaan mielestäni kahdesta täysin eri tuotteesta, kun verrataan homogenoitua maitoa ja homogenoimatonta luomumaitoa. Maissin ja soijan kohdalla iso kysymysmerkki on geenimuuntelu. Vaikka kaura olisi gluteenitonta, niin se ei silti tunnu sopivan minulle, vaan aiheuttaa vastaavia oireita.

Kukaan ei tunne sinua niin hyvin, kuin sinä itse

On selvää, että kaiken em. selvittäminen ja todentaminen on vienyt vuosia. Olen useamman kerran palauttanut em. ainesosia ruokavaliooni ja aina lopputulos on ollut sama. Vaikkei minulla ole yhdestäkään yliherkkyydestä minkäänlaista virallista todistusta, niin vankalla kokemuksella voin vakuuttaa, että minun ei kannata niitä nauttia.

Maailmassa on useita sairauksia, minkä edessä länsimainen lääketiede on voimaton. Sairauksia hoidetaan, kipua helpotetaan ja oireita lievennetään, mutta varsinainen sairaus ei poistu. Toivoisin, että näissä tapauksissa olisi mahdollisuus katsoa ihmistä laajempana kokonaisuutena ja tehdä diagnooseja, jotka eivät välttämättä löydy Duodecimista.

Pitää myös muistaa, että tieteellisten tutkimusten tulokset eivät ole 100% pitäviä, vaan perustuvat riittävään näyttöön ja niiden ulkopuolelle(reuna-alueille) jää tapauksia, joissa saadut tutkimustulokset eivät päde. Näissä tapauksissa pitäisi olla nöyryyttä ja uskallusta tehdä jotain toisin.

Itse olen matkani aikana saanut uskomattoman paljon apua myös länsimaisesta lääketieteestä, joten tämä tarinani ei missään nimessä ole hyökkäys sitä vastaan. Päinvastoin, kannustan ehdottomasti luottamaan siihenkin. Meillä on aivan älyttömän mahtava terveydenhuolto Suomessa ja siitä pitää olla kiitollinen.

Toivoisin kuitenkin enemmän rakentavaa yhteistyötä yleisesti hyväksytyn lääketieteen ulkopuolelta löytyvistä vaihtoehtohoidoista. Mielestäni terve ihminen on lääkkeetön ja mikäli omilla valinnoillaan pystyy vaikuttamaan tähän asiaan, niin se on ehdottoman suositeltavaa.

Hyvän elämän puu

Oheinen, tyttäreni minulle piirtämä puu, symboloi hyvin sitä, miten näen kokonaisvaltaisen terveyden.

Puulla on viisi vahvaa juurta, joiden vahvuus on seurausta monista eri tekijöistä(lisäjuurista). Kun juuret ovat vahvat, myös puusta tulee vahva ja elinvoimainen. Mitä vahvempi puu on, sitä paremmin se kestää myös ulkopuolelta tulevia ärsykkeitä ja uhkia.

LEPO – RAVINTO – FYYSINEN TREENI – MIELEKKYYS – ILO

”Sulla on sisälläs valtameren kokoinen voima, jonka sä voit oppaaksesi valjastaa” (Toni Wirtanen).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *